HAKU

 


Sibeliuksen asunnot

Jean Sibelius kertoi säveltävänsä mieluimmin luonnon rauhassa tai suurkaupungissa. Hänen asumisiaan leimasi samanlainen kahtiajako.

Nuoruusajan Hämeenlinnassa oli talvikoti, mutta kesät hän vietti maaseudulla. Opiskeluaika kului Helsingissä, Berliinissä ja Wienissä, mutta kesät Turun saaristossa ja Loviisan maisemissa.

Avioliiton kahdentoista vuoden putken Helsingissä katkaisi kolme vuotta Keravalla. Muutto Ainolaan 1904 ei merkinnyt kaupunki-elämän unohtamista, siitä pitivät mm. erääntyvät vekselit huolen aina 1920-luvulle asti.

Perheellä oli toisen maailmansodan aikana myös kaupunkiasunto Helsingissä Ainolan lisäksi.
Tämän osio auttaa löytämään Sibeliuksen entisille asuinpaikoille.

Listassa ovat kaikki Sibeliuksen vakituiset asunnot sekä maininnat tärkeimmistä kesänviettopaikoista. Kesäasunnoista sekä tärkeimmistä matka-asunnoista ja hotelleista kerrotaan myös Matkat-osiossa. Asuntolistan numerointi viittaa karttojen numerointiin.