Op.
104 Sinfonia nro 6 d-molli
1.
Allegro molto moderato, 2. Allegretto moderato, 3. Poco vivace,
4. Allegro molto. Valmistui 1923; ensiesitys Helsingissä 19.2.1923
(Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).
Kuudes sinfonia on kolmannen ohella
Sibeliuksen vähiten soitettuja. Sen lyyrinen luonne ja dramaattisuuden
näennäinen puute hämmensivät jälleen yleisöä viidennen sinfonian
sankarillisuuden jälkeen. Samalla teos oli kuitenkin helppotajuisempi
kuin neljäs sinfonia 11 vuotta aikaisemmin.
1920-luvun vaihteessa Sibelius
oli saanut yhteydet kuntoon ulkomaille sodan raunioista nousevassa
Euroopassa ja konsertoi esimerkiksi Tanskassa, Norjassa ja Britanniassa.
Seitsemän vuoden raittius oli loppunut, ja Sibeliuksen nähtiin
jälleen juhlivan ystäviensä parissa kuin nuoruutensa päivinä.
Jokaisen juhlan jälkeen hän kuitenkin sulkeutui päiväkausiksi
säveltäjäkammioonsa intensiivisen työnteon merkeissä.
Näin kuudes sinfonia sai puhdistautumisriitin
luonnetta: doorinen kirkkosävellaji on teoksessa vallitseva; Sibelius
tarjoilee kuulijoille juhlajuomien sijasta lähdevettä. Orkestraatiossa
tämä näkyy kuulautena, huilujen ja jousten valoisana sointina.
Viidennessä sinfoniassa suuren osan ottaneet vasket pidättelevät
voimaansa lyyrisen pintatason alla.
Sibelius keksi kuudennen teemoja
jo viidettä säveltäessään, ja osa materiaalista oli aluksi luonnosteltu
lyyristä viulukonserttoa varten. Myöhemmässä vaiheessa Sibelius
suunnitteli hetken Kuutar-sävellystä, ja tämänkin temaattista
ainesta päätyi kuudenteen sinfoniaan.
Sinfonia kantaesitettiin 19. helmikuuta
1923 säveltäjän johdolla. Kriitikot kiittelivät sinfonian ”puhdasta
idylliä”, mutta dramaattisempia vastakkainasetteluja jäätiin selvästi
kaipaamaan.
Nykyisin kuudes sinfonia tunnustetaan
mestariteokseksi. Sen merkitys avautuu usein vasta sitten, kun
toisen ja viidennen sinfonian uljaus tai neljännen ja seitsemännen
sinfonian syvämietteisyys ovat jo käyneet tutuiksi.
Sinfonian ensimmäinen osa (Allegro molto moderato) alkaa jousten
herkällä johdannolla. Pääteemaksi kutsutaan yksinkertaista aihetta,
jonka oboe ja huilut esittelevät vuoropuheluna.
Sävelet ovat aluksi d-e-f-g-a.
Kun sävelet h ja c vielä kuuluvat mukaan dooriseen asteikkoon,
muistuma Sibeliuksen yliopistolliseen koeluentoon 1896 on selvä:
”Vanhimmat suomalaiset kansansävelmät pohjautuvat säveljärjestelmään,
josta meidän käsityksemme mukaiset toonika ja dominantti puuttuvat
samoin kuin vanhojen kreikkalaisten sävellajien finalis. Siinä
on yksinkertaisesti viisi säveltä – d, e, f, g, a – joihin vielä
liittyy kaksi säveltä h ja c melodian ilmeikkyyden kasvaessa”,
Sibelius oli luennoinut.
Yhtä lailla musiikki viittaa keskiaikaan tai renessanssiajan mestarin
Palestrinan tyyliin:
Nuottiesimerkki 34
Ensimmäisen osan ja finaalin sinfonisen jännitteen on joskus nähty
tulevan doorisen d-mollin ja C-duurin vuorovaikutuksesta. Tällainen
asetelma oli jo tuttua Sibeliukselle, mutta kirkkosävellaji ei
ole koskaan aikaisemmin ollut näin hallitsevassa asemassa.
Pulssi tihenee kaksinkertaiseksi, kun puupuhaltimet kulkevat rinnakkaistersseissä
– hieman viidennen sinfonian ensimmäisen osan ”liverrysaiheen”
tapaan. Osa noudattelee säveltäjän mukaan ”täysin vapaasti” sonaattimuodon
periaatteita. ”Päämielenkiinto on itse temaattisessa prosessissa,
jossa milloin mikin aihe nousee esille ja kiinteytyy temaattiseen
merkitsevyyteen”, tutkija Erkki Salmenhaara on kirjoittanut.
Viulujen ylläpitämän perussykkeen
päällä puupuhaltimet leikittelevät teema-aineksilla. ”Kaikki harmonia
on samalla kontrapunktia ja kontrapunkti harmoniaa. Kudos punoutuu
niin luonnollisesti, että sitä tuskin huomaa”, Tawaststjerna kirjoitti.
Kun pääteema palaa bassoklarinetilla
ja sellolla, ilme onkin jo tummempi ja dramaattisempi. Pastoraalinen
tunnelma pysyy vallitsevana, kunnes käyrätorviaihe pelästyttää
idylliin tottuneen kuulijan. Matalat jousitremolot kasvattavat
jännitystä. Varjot pitenevät – onko päivän idylli on vaihtumassa
yön pimeyteen?
Toinen osa on hidas osa, mutta sen tempomerkintä on allegretto
moderato. Jos kapellimestari ottaa merkinnän sananmukaisesti,
hidas osa jää puuttumaan ja samalla teosta rikastuttava kontrasti
jää pois.
Myöhemmin säveltäjä muisteli kapellimestari
Simon Parmetille, että tempomerkintä on andantino ja tuskitteli,
kun radiossa teosta soitettiin liian nopeasti. Kun Parmet muistutti
tempomerkinnästä, Sibelius tahtoi muuttaa sen andantinoksi. Korjausta
ei ole tehty.
Vuonna 1951, Sibelius selitti samaa
asiaa sihteerilleen. "Niihin aikoihin, jolloin kirjoitin Kuudennen
sinfoniani, oli kapellimestareilla tapana johtaa hyvin hitaasti,
joskus ihan laahaten. Sen vuoksi merkitsin toisen osan aikamitaksi
Allegretto quasi andantino. Nyt jolloin orkesterinjohtajat enimmäkseen
käyttävät nopeita tempoja, sen pitäisi oikeastaan olla Andante."
Sibelius erehtyi jälleen: tempomerkintähän on allegretto moderato
eikä allegretto quasi andantino.
Osa alkaa huilujen ja fagottien neliäänisellä johdannolla. Se
soi aineettomasti tyhjyydessä:
Nuottiesimerkki 35
Jouset täydentävät aihetta. Osa tutkijoista mieltää tämän pääteemaksi.
Nuottiesimerkki 36
Nyt alkaa jatkuva metamorfoosi, jossa alkuteemaan ei palata, vaikka
siitä kuullaan muistumia. Jousten nousevat aiheet muistuttavat
ensimmäisestä osasta ja johdattavat meidät sointien lumottuun
metsään tavalla, joka melkein ennakoi psykedeliaa. Poco con moto
–taitteessa jousten kuvio tuntuu myös ennakoivan 1960-luvun minimalismia.
Salaperäiset puupuhallinkuviot
muistuttavat jälleen kerran lintujen laulusta – kenties iltahämyssä.
Yhtä lailla tätä musiikkia voi analysoida polyfonian mestarinäytteenä,
jossa sama aihe esiintyy lopulta samaan aikaan useilla eri tiheyksillä
– esimerkiksi harvennettuna bassoklarinetissa, harpussa ja kontrabassossa.
Kolmannella osalla (poco vivace) on scherzon funktio. Alkaako
osa ratsastuksella? Vai onko kyseessä Sibeliuksen omaperäinen
versio 1920-luvun ”vinksahtaneista koneista”, joita voi kuulla
vaikkapa Prokofjevin ja nuoren Šostakovitšin rytmileikeissä?
Nuottiesimerkki 37
Tuota pikaa esitellään pääsikermä puupuhaltimilla ja jousten virtuoosisella
vastauksella. Jos kuudetta sinfoniaa suunniteltiin aluksi viulukonsertoksi,
niin nyt kaikki viulistit joutuvat osoittamaan solistista osaamista.
Nuottiesimerkki 38
Huilut esittelevät nopeasti toisen aiheen, sitten alun jännittävä
rytmi palaa rikkaampana, joidenkin tutkijoiden mielestä scherzon
trion funktiossa. Rytmin päälle kudotaan temaattista ainesta,
kunnes pääsikermän vauhti pakottaa viulistit taas mestarinäytteisiin.
Vuorottelu jatkuu, metamorfoosi etenee. Vasket johdattavat osan
päättäväisesti loppuunsa.
Neljäs osa alkaa kysymys-vastaus –vuorottelulla. Se soitetaan
usein herkän lyyrisesti, kirkkotunnelmissa. Esitysmerkintä on
silti forte, ja tempokin nopea allegro molto. Ehkäpä hienovaraiset
tulkitsijat ovat kuitenkin oikeassa. Täysin ristiriitaisesti Sibelius
sanoi myöhemmin vävylleen, kapellimestari Jussi Jalakselle, että
tässä allegro molto tarkoittaa ”ei nopeasti, vaan rauhallisen
runollisesti”.
Nuottiesimerkki 39
Kysymys-vastaus –vuorottelun kehittely johtaa oboeiden rinnakkaistersseihin
pyhissä tunnelmissa. Tähän aiheeseen jouset vastaavat ärhäkästi,
ja osa tempautuu täyteen vauhtiin. Sibelius johdattelee nyt toiseen
teemaan, joka onkin osan varsinainen pääteema. Tutkijoista
Erik Tawaststjerna ja Veijo Murtomäki näkevät tässä koko sinfonian
perusajatuksen, joka siis paljastetaan täydellisesti vasta nyt:
Nuottiesimerkki 40
Murtomäen mielestä teeman asteikkomaisuus viittaa siihen, että
koko sinfonia on ”teema ja variaatioita”, jolloin teemana toimii
doorinen asteikko ja siitä eriytetty pääteema. Näin
sinfonian neliosaisuuden ei pitäisi hämätä: kyseessä on ”monotemaattinen
kokonaisuus”, jonka osat ovat toisiinsa kiinteästi liittyviä variaatioita.
Näin sinfonia ennakoisi yksiosaista seitsemättä sinfoniaa, toisaalta
myös Tapiolaa. James Hepokoski puolestaan on puhunut sinfonian
”rotaatiomuodosta”, jonka voi löytää Sibeliuksen monista muistakin
teoksista.
Sibelius ei juutu teemaan, jonka hän on juuri paljastanut. Se
hukutetaan tummenevaan orkesterikuohuun. Alun kysymys-vastaus
–vuorottelu palaa, mutta keskivaiheen dramaattisuuden hedelmöittämänä.
Tämä on universaalia musiikkia, mutta lopussa suomalainen sävy
on hetken selvempi kuin koskaan aikaisemmin tässä sinfoniassa.
Nuottiesimerkki 41
Tämäkin paljastuu osaksi kysymys-vastaus –vuorottelua, ja kysymys
nousee vielä kerran kiihkeäksi. Vastaus on tyyni ja rauhoittava.
On kuin musiikki yrittäisi rauhoittaa hermostunutta ihmistä yön
pimetessä. Viimeisissä tahdeissa jousten diminuendo kertoo tehtävän
hetkeksi onnistuneen.
Sibeliuksen kuudes sinfonia on mestariteos, jonka kaikkia ulottuvuuksia
ei vuosikymmeniin pystytty havaitsemaan. Mutta ensimmäisen maailmansodan
aikana syntyneestä luonnosmateriaalista oli irtoamassa aineksia
vielä kolmanteenkin teokseen, jonka aika koittaisi hyvin pian
kuudennen valmistumisen jälkeen.
Vuorossa oli numero seitsemän, Sibeliuksen sinfonisen musiikin
huipentuma.
Kuudennesta sinfoniasta sanottua
”Tuhkimo seitsemän sinfonian joukossa.”
Gerald Abraham
”Kalpea, mutta ei niin kuin perhetyttö, vaan niin kuin Silja Sillanpään
romaanissa (Nuorena nukkunut).”
Elmer Diktonius
”VI sinfoniasta tulee aina mieleeni ensilumen tuoksu.”
Jean Sibelius 1943
”Hurjuus ja kiihko (…) ovat siinä täysin oleellista, mutta sitä
kannattavat pohjavirrat syvällä musiikin pinnan alla.”
Jean Sibelius Simon Parmetille, julkaistu 1955
”Kuudes sinfonia jäänee valoisimmaksi huipuksi, minkä absoluuttisen
musiikin ja puhtaan kauneuden apostoli Sibelius on saavuttanut.
Se on läpikuultavin, kirkkain ja iloisin kaikista sinfonioista.”
Olin Downes
”Suomalaisin Sibeliuksen sinfonioista.”
Simon Parmet
”Puhtainta ja raikkainta vettä, mikä tähän mennessä on pulpunnut
Sibeliuksen lähteestä.”
Cecil Gray 1935
”Monet ovat pitäneet sitä Sibeliuksen sinfonisen taiteen mestarillisimpana
saavutuksena. Neljäs sinfonia on tietyllä tavalla sidoksissa aikakautensa
ekspressionistisiin pyrkimyksiin. Kuudes sinfonia on ajaton.”
Erkki Salmenhaara 1984
”Nykyään pidän eniten hänen kuudennesta sinfoniastaan. Se on kai
luonnollista, kun ikävuodet karttuvat. Kuten Sibelius niin kauniisti
sanoi kuudennesta: ’kun varjot pitenevät’…”
Joonas Kokkonen 1995
"Kutonen on elämäkerrallinen. Vanheneva mies tuntee oman raadollisuutensa.
Ihanteet ovat olemassa, mutta hän ei voi niitä saavuttaa."
Osmo Vänskä 1998
"Kuudes sinfonia (1923) on minulle enemmän italialaista kirkkolaulua
kuin kylmän veden solinaa. Se on kerta kaikkiaan hyvä sinfonia
soittajille, balanssi on melkein automaattisesti kunnossa."
Jukka-Pekka Saraste 2002
