Alkusoitto E-duuri
Valmistui 1891; kantaesitys Helsingissä 23.4.1891 (Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesteri, johtajana Robert Kajanus).

Scène de ballet (Balettikohtaus)
Valmistui 1891; kantaesitys Helsingissä 23.4.1891 (Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesteri, johtajana Robert Kajanus).

Alkusoitto E-duuri ja Balettikohtaus olivat Sibeliuksen suunnitelmia ensimmäisen sinfonian kahdeksi ensimmäiseksi osaksi Wienin-opiskeluvuonna keväällä 1891. "Uvertyyri on päässäni", Sibelius kirjoitti kihlatulleen Ainolle 10. helmikuuta. "Toinen teema olet sinä: se on kaihomielinen, naisellinen, mutta intohimoinen."

Sibeliuksen opettaja Goldmark ei erityisemmin pitänyt alkusoitosta, mutta kehaisi eräiden kohtien suomalaista sävyä. Goldmark myös kehotti Sibeliusta tekemään merkitsevämpiä teemoja.

Sibelius ei lannistunut. Hän lähetti teokset Kajanukselle esitettäväksi. Samalla hän kaavaili sinfoniansa kolmanneksi osaksi resitatiivia, joka on "oikeastaan nousua kohti viimeistä osaa, muunnelmia suomalaisittain viritetystä teemasta hyvin vapaasti käsiteltynä". Sinfoniasuunnitelma ei kuitenkaan edennyt. Alkusoitto ja Balettikohtaus jäivät erillisiksi numeroiksi.

Kajanus johti huhtikuussa populaarikonserteissa molemmat valmistuneet osat. Päivälehdessä kuvattiin alkusoiton herättämiä tunnelmia.

"Se on kuin wallattomasti paperille pantu hermottoman mielialan purkaus, kuin woimakkaiden ja mieltä waltaawien, waan wielä epäselwien ajatusten wälitön ilmaus. Ja kun se soitetaan niin tuntuu usein siltä, että koko orkesterin äkkiä on wallannut joku hurjuuden haltia, joka pakottaa joka miehen hiomaan soitintaan mitä ikinä jouhet kestäwät, tietämättä tarkoin itsekään mitä hän soittaa."

Uuteen Suomettareen kirjoitti Ilmari Krohn, jonka mielestä alkusoiton sisällys tuntui "paikoittain vähän sotkuiselta". Nya Pressenin Karl Flodin oli riemuissaan. "Mikä elävyys teemoissa, mikä itsenäisyys muodonnassa!" hän ihasteli. Hufvudstadsbladetin Bis puolestaan puhui "epätavallisesta lahjakkuudesta, joka kunnolla kehittyäkseen kaipaisi tietyn annoksen vissiä itsehillintää".

24. marraskuuta 1891 Sibelius esiintyi ensimmäisen kerran kapellimestarina. Hän johti alkusoiton ja Balettikohtauksen populaarikonsertissa. "Johtaminen oli ihanaa. En ollut lainkaan hermostunut. Tunsin itseni vain päätä pidemmäksi", Sibelius kirjoitti Paulille. "Kun sävellykset eivät vain olisi sellaista paskaa", hän lisäsi itsekriittisenä.

Nykykuulijalle alkusoitto E-duurissa on luontaisen orkesterisäveltäjän kiinnostava varhainen kokeilu. Sen riehakas liike-energia kannattelee teosta läpi noin kymmenen minuutin mitan. On kuitenkin totta, että Sibelius ei ollut vielä saavuttanut sellaista väkevyyttä ja omaperäisyyttä, joka tulisi hämmästyttämään suomalaisia Kullervon kantaesityksessä huhtikuussa 1892.

Balettikohtaukseen Sibelius kertoi saaneensa inspiraation eräänä yönä wieniläisessä "huoratalossa, jossa huorat tanssivat". Nuori säveltäjä oli tuntenut itsensä alakuloiseksi ja filosofiseksi ajatellessaan turhuuksien turhuutta ja lihan kuolevaisuutta.

Balettikohtaus ei jaksanut kiinnostaa Sibeliusta enää helmikuussa 1892, jolloin se esitettiin jälleen populäärikonsertissa. "Se on aika kiinnostava tutkielma, mutta ei taideteos", hän kirjoitti Ainolle. Sibelius päätti unohtaa koko teoksen, koska uskoi pystyvänsä Kullervossa paljon parempaan.

Sibeliaanit eivät kuitenkaan ole unohtaneet Balettikohtausta. Se on Sibeliuksen kiinnostava hyvästijättö syntisen Wienin sykkeelle. Hän käyttää kastanjetteja ja kirjoittaa jo nyt taidokkaasti englannintorvelle. Erik Tawaststjerna on jopa verrannut Sibeliuksen nuoruudenyritelmää Ravelin paljon myöhäisempään La Valseen. Kieltämättä molemmissa teoksissa Wienin valssirytmit on puettu kuumeiseen, jopa demoniseen orkesteriasuun.