Jean Sibelius sävelsi Kullervon lisäksi viitisentoista teosta kuorolle ja orkesterille. Niiden laatu vaihtelee tilapäistöistä Tulen synnyn kaltaisiin omaperäisiin ja mestarillisiin teoksiin. Kuorolauluharrastuksella oli 1890-1920 -lukujen Suomessa varsin patrioottinen sävy, ja tämä heijastuu Sibeliuksen tuotantoon. Kuorot oli koottu asianharrastajista, ja he toivoivat säveltäjältä tarpeeksi helppoa ja toisaalta juhlavan isänmaallista ohjelmistoa. Tämä päti varsinkin teoksiin, jotka kuoro esitti orkesterin kanssa.

Kantaatti tohtorin- ja maisterinvihkiäisissä 1894

Sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Kasimir Lönnbohm (= Leino). Valmistui 1894; ensiesitys Helsingissä 31.5.1894 (Aino Ackté, Abraham Ojanperä, Sinfoniakuoro[?], Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesteri[?], johtajana Jean Sibelius). Sovitus sekakuorolle (Juhlamarssi) 1896.

Jean Sibelius toimi keväällä 1894 Helsingin Yliopiston musiikinopettajana Richard Faltinin sijaisena. Viranhoitoon kuului Promootiokantaatin säveltäminen Yliopistolle. Kasimir Leino oli vastuussa kömpelöstä ja pateettisesta tekstistä. Sibelius oli pakottanut hänet kömpelyyksiin, kuten Hämeenlinnan lyseossa opiskellut Eino Leino sai isoltaveljeltään kuulla.

"Veljeni Kasimir oli kirjoittanut jonkun juhlarunon hänelle. - [Sibelius:] Tässä minä tarvitsen aa--aa--aa. Tuossa minä tarvitsen ii--ii--ii. Taikka muuten minä sävellän jonkun Hufvudstadsbladetin ilmoituksen.
Veljeni Kasimir oli raivoissaan.
- Mahdoton mies! karjui hän.
- Epäilemättä, myönsin hyvällä omallatunnolla.
- Mutta mitä tehdä moiselle miehelle?
- Ei muuta kuin estää hänen liian suurta ruokahaluaan.
Se oli totta. Sillä Jean Sibelius on ääretön ihmissyöjä."

Harjoituksissa nuori Aino Ackté, tuleva tähtisopraano, ihmetteli "epälaulullista" osuuttaan ja orkesterin ja kuoron "räikeitä disharmonioita". Romanttinen ja katkelmallinen kantaatti ei kuitenkaan ole erityisen kokeellinen teos. Se kestää yli 20 minuuttia, mutta ei yllä lähellekään Kullervon omaperäisyyttä.

Harvinaista kyllä, Sibelius käyttää fuugaa yhtenä elementtinä. Myöhemmin hän oli sitä mieltä, että fuugia on kyllä syytä tehdä teknisinä harjoitelmina, mutta niillä ei saisi kiusata yleisöä konserteissa.

Teoksessa on kohtia, jotka nykykuulijan perspektiivistä tuntuvat ehdottomasti banaaleimmalta Sibeliukselta. Historiallisesta perspektiivistä teoksella on toki arvonsa, ja sopivan huumorintajun omaava kuulija voi löytää siitä paljonkin huvituksen aihetta. Lopun juhlamarssi julkaistiin erikseen ilman orkesterisäestystä. Teoksesta pelastettiin näin se, mitä siitä pelastettavissa oli.

Kruunajaiskantaatti

Kantaatti tsaari Nikolai II:n kruunajaisten kunniaksi. Sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Paavo Cajander. Valmistui 1896; ensiesitys Helsingissä 2.11.1896 (Sinfoniakuoro[?], Helsingin filharmonisen seuran orkesteri[?], johtajana Jean Sibelius). Esitetty myös ilman kuoroa: Kröningsmarsch (Kruunajaismarssi). Sovitus lapsikuorolle (Terve ruhtinatar) 1913 (?).

Nikolai II:n kruunajaisia juhlittiin Suomessa kovin myöhään. Aino Sibeliuksen mukaan säveltäjä ja Paavo Cajander eivät ottaneet tehtävää aivan tosissaan, ja tervehdys ruhtinaalle teoksen alussa voikin olla tarkoituksellisen moniselitteinen.

Kantaesitys oli erittäin epäonninen yhden muusikon humalatilan vuoksi. Robert Kajanus muistutti tästä, kun Yliopiston musiikinopettajan paikkaa haettiin. Kajanus veikin lopulta viran Sibeliuksen nenän edestä.

Kruunajaiskantaatin kuoronkäsittely on jo vaihtelevampaa kuin vuoden 1894 kantaatissa. Toisessa osassa on fuugajakso, joka muistuttaa Sibeliuksen perusteellisista opinnoista Albert Beckerin johdolla Berliinissä kuutisen vuotta aikaisemmin. Juuri tässä jaksossa kaikki meni kantaesityksessä pilalle yhden muusikon humalatilan vuoksi.

Teos on jälleen varsin laaja, esitys kestää noin 17 minuuttia. Kantaatti unohdettiin kantaesityksen jälkeen täysin ja esitettiin uudelleen vasta 1990-luvulla.

Laulu Lemminkäiselle

Op. 31 nro 1 Laulu Lemminkäiselle. Mieskuorolle ja orkesterille. Sanat Yrjö Veijola. Valmistui 1896?; ensiesitys Helsingissä 12.12.1896 (Ylioppilaskunnan Laulajat, Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jalmari Hahl).

Laulu Lemminkäiselle on yksi Sibeliuksen musiikillis-eroottisia purkauksia. Muutamassa minuutissa mieskuoro pyrkii testosteronia uhkuen "lemmen kultakummun luo". Tawaststjernan mielestä teoksessa on tilapäistyön leima, mutta tutkija Veijo Murtomäki on huomauttanut, että laulu on nuottitarkasti Lemminkäisen kotiinpaluun ensimmäisen version sittemmin pois otetun koodamelodian tekstitys.

Kantaatti tohtorin- ja maisterinvihkiäisissä 1897

Sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Aukusti Valdemar Forsman (= Koskimies). Valmistui 1897; ensiesitys Helsingissä 30.5.1897 (johtajana Jean Sibelius). Vain kuoropartituuri säilynyt. (Sovitukset: ks. kuoroteokset a cappella op. 23.)

Sibeliuksen promootiokantaatti vuodelta 1897 on ehyempi kuin varhaisemmat vastaavat teokset, ainakin säästyneen kuoropartituurin perusteella. Päivälehden arvostelija kiittikin sitä yksinkertaisuudesta, selkeydestä ja sydämellisyydestä. "Eipä woisi enää kukaan wäittää, kuten ennen, ettei tätä musiikkia ymmärrä! Se on yhtä ymmärrettäwää, kuin suomalainen kansanlaulu", signeerauksen ilmeisesti unohtanut Merikanto kirjoitti. Kantaattimusiikista erotettiin seuraavat numerot sekakuorolle:

Nro 1 Me nuoriso Suomen
Nro 2 Tuuli tuudittele
Nro 3 Oi toivo, toivo sä lietomieli
Nro 4 Montapa elon merellä
Nro 5 Sammuva sainio maan
Nro 6a Soi kiitokseksi Luojan
Nro 6b Tuule, tuuli, leppeämmin
Nro 7 Oi lempi, sun valtas ääretön on
Nro 8 Kuin virta vuolas
Nro 9 Oi kallis Suomi, äiti verraton

Monet numeroista ovat jääneet elämään. Soi kiitokseksi Luojan on ehkä tunnetuin Sibeliuksen hengellisistä lauluista.

Sandels

Op. 28 Sandels, improvisaatio. Mieskuorolle ja orkesterille. Sanat Johan Ludvig Runeberg. 1. versio 1898; ensiesitys Helsingissä 16.3.1900 (Sällskapet Muntra Musikanter, Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Gösta Sohlström). Lopullinen versio 1915; ensiesitys Helsingissä 14.12.1915 (Sällskapet Muntra Musikanter, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Georg Schnéevoigt).

Sandels on sävelletty 1898 ruotsinkielisen Muntra Musikanter -kuoron sävellyskilpailuun. Sibelius palkittiin, mutta Oskar Merikanto totesi Päivälehden arviossaan suoraan, että improvisaatio ei kuulu "Sibeliuksen läheskään parhaisiin teoksiin". Se tuntui arvostelijasta kuitenkin "valtaavalta ja hauskalta".

"Kovin on minulla ollut surua sekä fantasiinini että Sandelsin kanssa", Sibeliuskin murehti, vaikka totesikin konsertin olleen suuri menestys. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin kuuluva runo kuului Sibeliuksen varhaisnuoruuden mielilukemisiin, ja tähän nähden teos on Erik Tawaststjernan mielestä "merkillisen kesy".

Muntra Musikanter halusi pitää teoksen ohjelmistossa, ja Sibelius uusikin sen 1915 kuoron ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteiskonserttia varten.

Ateenalaisten laulu

Op. 31 nro 3 Atenarnes sång (Ateenalaisten laulu). Poika- ja mieskuorolle unisono sekä orkesterille. Sanat Viktor Rydberg, suomentanut Yrjö Veijola. Valmistui 1899; ensiesitys Helsingissä 26.4.1899 (poikakuoro, Akademiska Sångföreningen, Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Sovitus poika- ja mieskuorolle sekä pianolle harmoni ad lib. 1899, sovitus pianolle (tekstin kanssa) 1899.

Ateenalaisten laulu oli Sibeliuksen ensimmäinen protestisävellys. Se on suunnattu suoraan Venäjän keisarin helmikuussa 1899 allekirjoittamaa manifestia vastaan. Manifestilla yritettiin kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa.

Teoksesta tuli hetkessä yksi vastarinnan symboleita ja kiistelty Sibelius nousi ensimmäistä kertaa kotimaassaan kansallissankarin asemaan. Laulun alkusanat "Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä, urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin" oli sytykettä jopa aktiiviseen ja aseelliseen vastarintaan. Ernst Lampén on kuvannut laulun vaikutusta:

"Minulle kävi Ateenalaisten laulua ensi kerran kuultuani, että olisin jos olisin voinut, astunut Aleksanterin katua heksametrin tahdissa. Sydämeni löi monta päivää vain daktyylejä ja spondeita. Mutta en minä tällä kertaa ollut ainoa. Huhu laulusta levisi kulovalkeana kaupungille. Ruotsalaiset sanat piti saada suomennettua. Runoilijamme tarttuivat kynään, ja useita käännöksiä ilmestyi tuota pikaa. Kohta kaikkien koulujen pikkupojat ja ylioppilaat osasivat laulun."

Säveltäjää itseään harmitti, että ensimmäisen sinfonian kantaesitys oli jäädä laulun nostattaman hurmion jalkoihin. Ateenalaisten laulusta tuli yksi suomalaisten tunnusmelodioista, ja sen asema on edelleen kansallisessa mytologiassa vahva.

Jäänlähtö Oulunjoesta

Op. 30 Islossningen i Uleå älv, improvisaatio. Lausujalle, mieskuorolle ja orkesterille. Sanat Zacharias Topelius. Valmistui 1899; ensiesitys Helsingissä 21.10.1899 (Axel Ahlberg, "mieskuoro", Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Osasta teosta sovitus lapsikuorolle (?, Nejden andas) 1913.

Jäänlähtö Oulunjoesta oli Sibeliuksen seuraava selkeä protestisävellys Ateenalaisten laulun jälkeen. Sibelius sävelsi sen Savo-Karjalaisen osakunnan arpajaisjuhliin. Tälläkin teoksella haluttiin vastustaa Venäjää, joka helmikuun manifestilla halusi kaventaa Suomen autonomista asemaa. Sensuuri oli jo valppaana, mutta Topeliuksen teksti oli tehty aikanaan Aleksanteri II:n kunniaksi, joten kenraalikuvernööri Bobrikov ei voinut sensuroida teosta. Uudessa poliittisessa tilanteessa suomalaisilla ei ollut vaikeuksia tunnistaa teosta protestihenkiseksi.

Sibeliuksen mukaan teos syntyi pikatyönä, ja hän pohti partituurin "siistimistä" vielä 1940-luvulla. Teos saapui lausujana esiintyneelle Axel Ahlbergille niin myöhään, että hän ei ehtinyt tutustua musiikkiin. Myös kuoro sai osansa viime tingassa.

Teos ei ole Sibeliuksen keskeistä tuotantoa, mutta se ennakoi kiinnostavasti Finlandiaa alun dramaattisissa vaskiakordeissa ja keskitaitteen hymnissä. Lausujan osuus ja vaskien iskut rytmittyvät varsin kiinnostavasti, vaikka lausutun tekstin pateettisuus voi nykykuulijaa häiritäkin.

Snöfrid

Op. 29 Snöfrid, improvisaatio. Lausujalle, sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Viktor Rydberg, myös suomeksi: Snöfrid, kuun kullat (Lauri Pohjanpää). Valmistui 1900; ensiesitys Helsingissä 20.10.1900 ("Sekakuoro", Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Robert Kajanus). Loppukuoro toisin sanoin (Ylistys taiteelle, sanat Volter Kilpi); ensiesitys Helsingissä 9.4.1902 (Katri Rautio, "kuoro", Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Robert Kajanus).

Snöfrid on eräänlainen käännekohta Sibeliuksen tuotannossa. Hän sävelsi sen hyvin nopeasti syksyllä 1900. "Sävelsin Snöfridin suunnilleen yhdeltä istumalta tultuani kotiin kolmen päivän viftiltä", hän muisteli myöhemmin.

Snöfrid perustuu Viktor Rydbergin runoelmaan. Esityskoneistona oli lausuja, kuoro ja orkesteri. Kantaesitys oli 20. lokakuuta arpajaisissa, joiden tuotolla peitettiin orkesterin Pariisin-matkan tuomia tappioita. Hanna Stenius muisteli vuonna 1915 tunnelmia Snöfridin harjoituksista.

"Mestari istui pianon ääreen ja pyysi anteeksi sitä, ettei hän osaa soittaa pianoa, vaan että hänen 'pianistinen kyvyttömyytensä pitää jatkuvia orgioita'. Me lauloimme - Sipan halusi muuttaa yhtä ja toista fraasia ja toteuttaa ne aivan erityisellä tavalla. Me olimme iloisia ja onnellisia. Tunsimme tuulahduksen korkeammista maailmoista pyyhkivän ylitsemme (...) lopulta tuli orkesteri mukaan, ja kaikki kuulosti taas korviasärkevältä. Mutta jo seuraavissa harjoituksissa kokonaisuudessa oli klangia, väriä ja elämää. Snöfrid tuli valmiiksi, se esitettiin, sitä ihailtiin ja se antoi vertaansa vailla olevan taidenautinnon."

Päivälehti kertoi tapahtumasta arviossa, joka on vailla signeerausta:

"Koko illan loistonumero oli kuitenkin ohjelman viimeinen, nimittäin Sibeliuksen uusin sävellys, melodraama Viktor Rydbergin sanoihin "Snöfrid". Toivottavasti ei tämän melodraaman käy samoin kuin niin useiden Sibeliuksen sävellysten, että niitä sen koommin ei saa kuulla. Monet tällaiset tilapäiset sävellykset samalta mestarilta ovat sellaisia helmiä ja musiikkikirjallisuutemme aarteita, että niiden ei pitäisi yhden juhlaillan humuun kadota. Mitä tähän Sibeliuksen uusimpaan tuotteeseen tulee, on se kouraantuntuvasti edistystä joka puolelta, sekä sydämmellisyyden ja tunnelman ehyyden että kuvaamataiteen ja köörin käyttämisen puolesta. Teos kokonaisuudessaan tekee niin sydämmellisen, lämpimän vaikutuksen, se tuntuu niin selvältä ja inspiratsioonin luomalta, että se on kieltämättä luettava Sibeliuksen mestariteosten joukkoon. Toivottavasti se piankin esitetään uudelleen. Rva Katri Rautio lausui osansa vaikuttavalla tavalla ja kööri lauloi erittäin ansiokkaasti. Teos piti heti toistaa, ja sydämmelliset olivat ne kiitollisuuden osotteet, joille maamme etevintä säveltäjää kiitettiin tästäkin arvokkaasta sävelteoksesta, joka näille arpajaisille antoi musikaalisen arvon ja leiman."

Snöfrid kummitteli ohjelmistossa varsin usein aina 1920-luvulle, jonka jälkeen sävellys alkoi hitaasti unohtua. Teoksen aloitus on upea myrskyisyydessään, samoin kuoron ensi tahdit. Nykykuulijan korvaan lausunta keskellä teosta kuulostaa pateettiselta, mutta kiintoisasti kuohuva orkesterisäestys pelastaa paljon.

Tutkija Veijo Murtomäen mielestä kiusauksia vastustava Snöfrid-hahmo viesti sitä, että Sibelius halusi vapautua "Metsänhaltijattaren" eli eroottisen vastuuttomuutensa kahleista isänmaan vuoksi. Tässä mielessä Snöfrid voi olla siirtymäkauden avainteos.

Tulen synty

Op. 32 Tulen synty. Baritonille, mieskuorolle ja orkesterille. Sanat Kalevalasta. 1. versio 1902; ensiesitys Helsingissä 9.2.1902 (Abraham Ojanperä, "juhlakuoro", Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Lopullinen versio 1910, pianopartituuri 1910.

Tulen synty oli Sibeliuksen panos Kansallisteatterin avajaisiin 1902. Se on ehdottomasti parasta, mitä Sibelius oli tehnyt kuorolle ja orkesterille sitten Kullervon kymmentä vuotta aikaisemmin.

Kalevalan 47. runo sykähdytti patrioottista Sibeliusta. Puhuttiinhan siinä pimeästä yöstä, joka heijasteli kansan tuntoja kenraalikuvernööri Bobrikovin otteiden alla. Runo loppuu kuvaukseen tulen synnystä. Se sai symboloida kansan heräämistä.

Kantaesitys 9. huhtikuuta oli vain osa hyvin pitkästä juhlaohjelmasta. Esimerkiksi Päivälehti julkaisi teoksen sanat seuraavana päivänä, mutta arvion sijasta todettiin vain, että "sävellys on suurenmoinen ja mahtavasti vaikutti se yleisöönkin".

Teos jäi ohjelmistoon ja sitä esitettiin seuraavina vuosina Suomessa säännöllisesti. Sibelius ymmärsi työnsä arvon ja muokkasi sen uudelleen kahdeksan vuotta myöhemmin. Tummailmeinen ja tuima sävellys on varmaotteista työtä niin baritonin, kuoron kuin orkesteriosuuden suhteen, vaikka Erik Tawaststjerna löysi muodosta myös kohdittain kaavamaisia ratkaisuja. Teos on patrioottista Sibeliusta kiinnostavimmillaan.

Impromptu opus 19

Op. 19 Impromptu. Naiskuorolle ja orkesterille. Sanat Viktor Rydberg, suomentanut Severi Nuormaa (Pojat ja neidot, armas on elämä). 1. versio 1902; ensiesitys Helsingissä 8.3.1902 ("Naiskuoro", Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Lopullinen versio 1910; ensiesitys Helsingissä 29.3.1910 ("Naiskuoro", Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Pianopartituuri 1910.

Impromptu kantaesitettiin samassa konsertissa toisen sinfonian kanssa, koska säveltäjä halusi esittäytyä pelkillä uutuuksilla. Säveltäjä muokkasi teoksen vuonna 1910 yhdessä Tulen synnyn kanssa.

Musiikissa on muistuma varhaisesta jousitriosta g-molli. Viktor Rydbergin tapa käsitellä antiikin aiheita kiinnosti säveltäjää, mutta teos ei ole persoonallisinta Sibeliusta, ja sitä esitetään nykyisin varsin harvoin.

Har du mod?

Op. 31 nro 2 Har du mod? (Elon taistohon käy). Mieskuorolle ja orkesterille. Sanat Josef Julius Wecksell, suomentanut Heikki Klemetti. Valmistui 1904; ensiesitys Helsingissä 8.2.1904 (Sällskapet Muntra Musikanter, Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Pianopartituuri 1904. Uudistettu versio pianolle (sanat mukana) 1911-12.

Muntra Musikanterin saama marssilaulu on luonteeltaan patrioottinen ja musiikillisesti pönäkkä. Hyvin lyhyt teos vaivasi Sibeliusta niin, että hän uusi sitä vuonna 1911.

Vapautettu kuningatar

Op. 48 Vapautettu kuningatar, balladi. Sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Paavo Cajander. Valmistui 1906; ensiesitys Helsingissä 12.5.1906 (Sinfoniakuoro, Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Sovitus mieskuorolle ja orkesterille 1910; ensiesitys 28.11.1913 (Ylioppilaskunnan Laulajat, orkesteri, johtajana Heikki Klemetti).

Tämä työ on Sibeliuksen osuus Snellmanin satavuotisjuhliin. Kantaatti kantaesitettiin peitenimellä Siell' laulavi kuningatar. Teksti on helppo tulkita allegoriaksi Suomi-kuningattaresta, joka oli marraskuun manifestilla 1905 vapautunut osittain Venäjän sorrosta.

Vapautettu kuningatar on tyypillinen Sibeliuksen kantaatti: paikoin iskevä, mutta selvä välityö. Se unohtui nopeasti, kenties siksikin, että se oli vain pieni osa Snellman-juhlan ohjelmasta. Robert Laytonin mukaan se muistuttaa varsin paljon toisen sinfonian materiaalia.

Jääkärimarssi

Op. 91a Jääkärien marssi (Jääkärimarssi) orkesterille ja miesäänille ab lib. Sovitus alkuperäisversiosta (mieskuorolle ja pianolle, 1917). Valmistui 1918; ensiesitys Helsingissä 21.4.1918 (Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Robert Kajanus).

Jääkärimarssi aloittaa pitkän tauon jälkeen uuden kukoistuskauden Sibeliuksen sävellyksissä kuorolle ja orkesterille. Säveltäjä ei ollut tarvinnut tätä koneistoa suunnatessaan teoksia kansainväliseen levitykseen 1900-luvun alussa. Itsenäistyminen ja Sibeliuksen puolelle voitokas sisällissota keväällä 1918 aiheutti kuitenkin voimakkaan tarpeen uusille patrioottisille juhlille. Teokset kuorolle ja orkesterille tulivat jälleen muotiin.

Sibelius ei voinut vielä aavistaa tätä kehityskulkua, kun hän sävelsi marssilaulun Saksassa koulutettaville jääkäreille Heikki Nurmion sanoihin "korkean isänmaallisen tunnelman vallassa". Hän teki aluksi sovituksen mieskuorolle ja pianolle.

Säveltäjä ei voinut vielä tietää, että Saksassa sotilaskoulutuksessa olevat suomalaiset jääkärit suuntaisivat palattuaan aseensa punakaartilaisia vastaan. Alkuperäinen ajatushan oli ollut sotilaskoulutuksen hankkiminen mahdollista itsenäistymistaistelua varten tsaarin venäläisiä joukkoja vastaan. Tämäkin toteutui, mutta monien jääkärien ja säveltäjän suruksi he joutuivat taistelemaan myös omia maanmiehiään vastaan.

Mieskuoro- ja pianoversio alkoi levitä jo ennen sisällissodan puhkeamista tammikuussa 1918. Juhlavaa orkesteriversiota tarvittiin heti, kun Helsinki oli vapautettu. Taistelut jatkuivat vielä muualla, kun 14. huhtikuuta pidettiin valtausparaati. Noin viikkoa myöhemmin Helsingin kaupunginorkesteri soitti kunnianosoituskonsertin saksalaisten sotavoimien päällystölle. Säveltäjän Katarina-tytär ei pitänyt saksalaissuomalaisista juhlista.

"Tuntui pyhyydenhäväisemiseltä kun jääkärimarssi soitettiin. Jääkärimarssi, tuo minun pyhimpäni tässä maailmassa. Ei - se on minulle ihanin kun pappa sen soittaa kotona, hämärässä salissa. Sekin minua loukkasi että se toistettiin - tilattiin uudestaan. Pappa ei soita sitä liikoja."

Jääkärimarssista tuli valkoisen suomen voittolaulu, ja viimeistään talvisodasta lähtien se yhdisti isänmaallisia piirejä laajemminkin. Sibelius oli nyt sinetöinyt asemansa kansallissankarina ja kansallisena symbolina. Tästä lähtien suomalaiset kriitikot kohtelivat häntä entistäkin kunnioittavammin. Joka pilkkasi Sibeliusta, pilkkasi myös nuorta valtiota ja sen armeijaa.

Oma maa

Op. 92 Oma maa, kantaatti. Sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Kallio (pseud. = Samuel Gustaf Bergh). Valmistui 1918; ensiesitys Helsingissä 24.10.1918 (Kansalliskuoro, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Armas Maasalo).

Sibelius sävelsi Oma maa -kantaattia Lapinlahden mielisairaalassa Helsingissä paettuaan maaseudulla olleiden punakaartilaisten pelättyjä väkivaltaisuuksia veljensä, professori Christian Sibeliuksen asuntoon. Armas Maasalo on kertonut tilaustyön taustoista.

"Johtamani Kansallis-Kuoro valmistautui v. 1918 viettämään 10-vuotisjuhlaansa ja päätti, rauhattomasta ajasta huolimatta, kääntyä itse Jean Sibeliuksen puoleen saadakseen konserttiinsa kiinnostavaa uutuutta (...) kun sitten parin viikon kuluttua tuttu ääni puhelimessa ilmoitti minulle kuoron toivoman sävelteoksen olevan valmiina, olin suuresti yllättynyt. Varsinkin kun maestro, aivan kuin veitikka silmäkulmassa, kysyi, olisiko minulla ehkä aikaa tulla tervehtimään ja katsomaan. Matkakaan ei ollut pitkä, sillä hän ei puhunut Järvenpäästä, vaan Lapinlahden sairaalasta. Ei hän ollut sairas, mutta turvallisuussyistä - moni tunnettu kansalainen oli näinä aikoina joutunut punakaartin vangiksi - oli Robert Kajanus eräänä iltahämäränä pakottanut hänet rekeen ja kyydinnyt pääkaupungin sairaalaan, jossa Jannen veli Christian oli ylilääkärinä. Täällä tapasin sitten säveltäjän reippaana ja oloonsa ilmeisen tyytyväisenä. Partituuri oli pöydällä. Hän pyysi minua katsomaan sitä ja kertoi, että tämä hiljainen ympäristö suuren hautausmaan kupeessa on ollut edullinen hänen työskentelylleen. Mitään soitinta ei täällä kylläkään ole minun käytettävissäni, mutta ei sillä väliä, lisäsi hän."

Oma maa -kantaatti muokkautui valmiiksi 20. maaliskuuta. Sibeliusta varmasti siivittivät tiedot, että punakaartin loppu oli jo lähellä, ja teoksen sävy onkin luottavainen ja ihastuttavan vapaa uhittelevimmasta patriotismista. On kuin Sibelius olisi yrittänyt jo johdattaa kahtia jakautunutta kansaa kohti maltillisempaa tulevaisuutta. Sanoitus ylisti yleispätevästi kotimaan luontoa.

Kantaesitys oli lokakuussa. Arvostelijat teosta jo rutiininomaisin sanankääntein. Huolimatta kansallisesta sisällöstä Oma maa on ihastuttanut myös joitakin ulkomaalaisia tutkijoita. Esimerkiksi Robert Laytonin mielestä teos ansaitsisi enemmän esityksiä myös Suomen ulkopuolella.

Jordens sång

Op. 93 Jordens sång (Maan laulu), kantaatti. Sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Jarl Hemmer, suomentanut Hilkka Nortamo. Valmistui 1919; ensiesitys Turussa 11.10.1919 ("sekakuoro", Turun Soitannollisen Seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Åbo Akademilla oli Sibeliuksen mielessä legendaarinen kaiku, ja hän piti kunniana saada tehdä kantaatti tilaajalle. Itse sävellystyö osoittautui kuitenkin takkuiseksi.

"Åbo Akademin kantaatin sävelsin hyvin vastenmielisesti", hän muisteli myöhemmin. "Sanat (Jarl Hemmer) eivät inspiroineet eikä myöskään itse tilaisuus. Tein sen vain, koska sain siitä rahaa. Instrumentaatio (m.m. 4 c-klarinettia) johtui silloisista orkesterioloista Turussa", hän kertoi. Jussi Jalakselle vuonna 1943.

Sibelius sai kantaatista 6000 markkaa, eli noin 1800 euroa. Palkkio tuli todella tarpeeseen, sillä sota ja voimakas inflaatio olivat syöneet pahasti hänen tulojaan

Lokakuussa Sibelius johti Turussa Jordens sång -kantaatin kantaesityksen Åbo Akademin vihkiäisissä. Hän esitti teosta seuraavina vuosina muutamia kertoja, mutta se ei erityisesti innoittanut kriitikkoja. Nykyisin teosta kuulee harvoin, ja se sekoitetaan usein Maan virsi -kantaattiin.

Maan virsi

Op. 95 Maan virsi, kantaatti. Sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Eino Leino. Valmistui tammikuussa 1920; ensiesitys Helsingissä 4.4.1920 (Suomen laulu, Helsingin kaupunginorkesrteri, johtajana Heikki Klemetti).

Sibelius lupasi Maan virren Suomen Laululle kiitokseksi siitä, että kuoro oli aikaisemmin esittänyt ilman korvausta säveltäjän kaikki kuoroteokset. Armi Klemetti muisteli prosessin vaikeutta:

"Minkä vaivan takana sen teoksen saaminen olikaan! Heikki pommitti Sibeliusta tuon tuostakin, sillä toivoimme hartaasti, että saisimme tämän uuden kuoroteoksen esittää 20-vuotisjuhlassamme, joka piti olla keväällä 1920. Lopulta Heikki aivan masentui kun Sibelius aina vain hänen hartaisiin pyyntöihinsä vastasi samalla tavalla: 'Juu, juu, kyllä minä, mutta kun en tahdo löytää sopivaa tekstiä.'
Heikki jätti viimein Sibeliuksen pommittamisen sikseen ja sanoi minulle: 'Siihen se nyt sitten lopahti koko asia, se jäi vain lupaukseksi, enkä minä enää kehtaa Sibeliuksen puoleen kääntyä. Jääköön sitte!'
Minun oikein kävi Heikki parka sääliksi ja ajattelin, että ehkä naisen puhe auttaa joskus enemmän kuin miehen. Rohkaisin itseni ja soitin Heikin poissa ollessa Sibeliukselle ja puhuin hänelle niin hellyttävästi kuin suinkin osasin. Ja aivan oikein. Sibelius vastasi yllättäen: 'Minä yritän, kun noin kauniisti pyydätte. Parin päivän perästä soitan Teille tästä'."

Kantaesitys oli Suomen Laulun juhlakonsertissa Heikki Klemetin johdolla. Kriitikko Bis luuli teosta Jordens Sångin käännökseksi, ja sama virhe on toistunut usein myöhemminkin.

Maan virren toinen esitys oli Suomen ensimmäisillä Messuilla Johanneksen kirkon kentällä Sibeliuksen johdolla. Säveltäjä pukeutui sakettiin ja silinterihattuun. Armi Klemetin mukaan Sibelius johti selkeästi ja oli kuorolaisille helpompi kapellimestari kuin vaikkapa Robert Kajanus, jonka uivia liikkeitä oli vaikea seurata. Sibelius johti messuilla myös mm. Jordens Sångin.

Maan virsi pysyi Sibeliuksen konserttiohjelmistossa muutaman vuoden. Juhlava isänmaallinen paatos ei anna tilaa säveltäjän persoonallisimmille äänenpainoille. "Hänen tapansa kirjoittaa kuorolle [1920-luvulla] ei lainkaan heijasta sitä edistystä, mitä hän oli osoittanut muilla musiikin alueilla", Robert Layton on ihmetellyt.

Väinön virsi

Op. 110 Väinön virsi, kantaatti. Sekakuorolle ja orkesterille. Sanat Kalevalasta. Valmistui 1926; ensiesitys Sortavalassa 28.6.1926 (johtajana Robert Kajanus).

Jean Sibelius sävelsi kesällä 1926 kahta Kalevalasta innoitusta saanutta teosta: Tapiolaa ja Väinön virttä. Tapiola on omaperäinen mestariteos, mutta Väinön virrestä ei voi sanoa aivan samaa.

Väinön virsi esitettiin Sortavalassa kesäkuun lopulla, eikä se ole koskaan yltänyt vakio-ohjelmistoon. Sibelius tarttui pitkästä aikaan päiväkirjaansa, sadatteli "tilaustöitään" ja kirjoitti juovansa viskiä. Hän palasi virteen kirjeessään 1928 Wäinö Solalle: "Sävellykset, jotka viime aikoina olen juhlia varten säveltänyt- promotioonimarssi, Maan virsi, Väinön virsi, ei ole sen koommin esitetty, enkä ole edes löytänyt niille kustantajaa."

Vuonna 1927 Sibelius pääsi irti veloistaan ja alkoi vaurastua nopeasti. Hänellä ei ollut enää tarvetta säveltää kantaatteja isänmaallisille tilaajille. Ikäväksi tosiasiaksi jäi, ettei hän tullut säveltäneeksi enää juuri mitään muutakaan itselleen kelpaavaa orkesterille.

Sinänsä Väinön virsi sulkee Sibeliuksen kalevalaisen kaaren kauniisti: hän oli tehnyt läpimurtonsa Kullervolla ja Väinämöisen venematkalla. Vielä kerran hän palasi Kalevalan tekstimaailmaan ja "Vakaan vanhaan Väinämöiseen". Väinön virren rukous siitä, että ihmiset saisivat "hyvin aina elääksemme, kunnialla kuollaksemme, Suomenmaassa suloisessa, kaunihissa Karjalassa" tuli isänmaallisen säveltäjän sydämestä.

Orkesterimusiikki: katso myös esittelyt näyttämömusiikista ja Kari Kilpeläisen listat Sibeliuksen sävellyksistä: orkesteriteokset.