Sibelius:
Musiikki Shakespearen näytelmään "Myrsky"
op. 109 (1925-26)
Sibeliuksen
myöhäiskauteen sisältyy arvoitus. Säveltäjä
kokee 60:tta ikävuotta lähestyessään työskentelyn
yhä vaikeammaksi: "itsekritiikki kasvaa suunnattomaksi".
Näistä ongelmista ei ole kuitenkaan havaittavissa jälkeäkään
1920-luvun alkupuolen sävellyksissä. Sinfoniat VI (1923)
ja VII (1924), Myrsky-musiikki (1925-26) ja Tapiola
(1926) vaikuttavat V sinfonian (1915-19) kivulloiseen sävellysprosessiin
verrattuna syntyneen pikemminkin vaivattomasti. Ja mikä merkittävintä:
samoin kuin Sibelius täydellistää viimeisessä
sinfoniassaan itselleen niin keskeisen lajin, Tapiola on
mestarillinen päätös sinfonisten runojen sarjalle
ja Myrsky on hänen suurenmoisin näyttämömusiikkiteoksensa.
Myrsky syntyi näennäisesti ulkoisesta yllykkeestä,
kun Sibeliuksen tanskalainen kustantaja Wilhelm Hansen tiedusteli
toukokuussa 1925: "Oletko säveltänyt musiikin Myrskyyn?
Kööpenhaminan Det Kongelige Teater aikoo esittää
tämän näytelmän ja haluaisi käyttää
mahdollisesti musiikkiasi."
Mielenkiintoista kylläkin, Sibeliuksen 1919 kuollut ystävä
ja mesenaatti Axel Carpelan oli ehdottanut jo 1901: "Kuulkaapa
hra S., eikö Teidän joskus pitäisi suunnata kiinnostuksenne
Shakespearen draamoihin ... juuri teillepän Myrskyn
pitäisi soveltua: Prospero (velho), Miranda, maan ja ilman
henkiä ym." Samoin kuin Sibelius tuli säveltämään
Carpelanin suosittaman "Waldsymphonien" Tapiolassaan,
Myrskyn aihepiiri lienee askarruttanut häntä
jo kauan, eikä hänellä ollut vaikeuksia samaistua
Prosperon, toisen vanhenevan taiteilijan kohtaloon.
Uuden näyttämöteoksen partituuri syntyi yllättävän
nopeasti, syksyn 1925 aikana, mahdollisesti osin seuraavan vuoden
alussa. Yli tunnin mittainen
näyttämömusiikki on sävelletty laulusolisteille,
sekakuorolle, harmonille ja suurelle orkesterille. Musiikki käsittää
kaikkiaan 36 numeroa.
Kantaesitys
oli Kööpenhaminassa maaliskuun 15. päivänä
1926, ja etenkin musiikin osuus näytelmässä oli
menestys ja sitä pidettiin onnistuneena:
"Shakespeare ja Sibelius, nämä kaksi neroa, ovat
löytäneet toisensa."
Heti ensi-illan jälkeen Sibelius kirjoitti: "Myrsky-musiikissa
on suuri joukko aiheita, joita haluaisin käsitellä perusteellisemmin.
Draaman tähden olen voinut vain luonnostella niitä."
Tapiolan loppuhuipennuksen sekä kokosäveliset
ja kromaattiset tekstuurit voi nähdä etenkin Myrskyn
alkusoiton edelleenkehittelyiksi. Mutta muutoin Sibelius ikävä
kyllä luopui aikeistaan: näyttämömusiikista
laaditut kaksi orkesterisarjaa sekä siitä irrotettu
alkusoitto käsittävät yhteensä 19 numeroa,
joissa Sibelius päinvastoin tiivisti ja yhdisti osia, joskus
hieman omituisella, draamaa hämärtävällä
tavalla. Sen vuoksi alkuperäisen näyttämömusiikin
palauttaminen konserttikäyttöön on enemmän
kuin perusteltua, etenkin kun monet sarjojen ulkopuolelle jääneet
ovat suurenmoista musiikkia.
Myrskyssä Sibeliuksen orkestraalinen nerous on näyttävimmillään.
Hänen kekseliäisyytensä, taitonsa luoda uusia,
ennen kuulemattomia orkesterivärejä vaikuttaa suorastaan
ehtymättömältä. Sarjoista tuttujen numeroiden
sointimagia herää uudestaan henkiin alkuperäisasussa.
Harpun, harmonin ja kuoron sointikuva Tuulten kuorossa
(nro 4) ja harpun ja harmonin yhdistäminen korkeisiin, sordinoituihin
jousiin sekä huilusooloon Tammessa (nro 9) tuottavat
unenomaisen, juovuttavan tunnelman.
Toisaalta Arielin lentelyä kuvaava lyhyt, toistuva musiikki
(nro 3, 5, 21, 28-30) sekä sarjoissa torsoiksi typistetyt,
mutta näyttämömusiikissa täydessä laajuudessaan
mukana olevat numerot - roistomaisen Antonion luonnehdinta (nro
17) ja Prosperon järisyttävän dissonanttinen muotokuva
(nro 32) - iskevät päälle täydellä voimalla.
Myös Calibania kuvaava välisoitto (nro 11) sekä
Prosperon jyhkeä barokkimuotokuva (nro 8) tekevät alkuperäisessä
mitassaan aiempaa suuremman vaikutuksen.
Ennen kaikkea kuulija on kiitollinen siitä, että näyttämömusiikin
myötä saa lahjaksi kymmenisen kokonaan uutta numeroa,
joukossa muutama ihastuttava laulu. Näitä ovat mm. Arielin
kolmas laulu (nro 10), riehakas Stefanon laulu (nro
12), valssirytmiset Iiriksen melodraama (nro 24)
ja uljas Junon laulu (nro 25) sekä päätöksen
komea Cortège (nro 34) ja kysyvä Epilogi
(nro 34 bis).
Sibelius osoittautuu Myrskyn alkuperäismusiikissa
luomisvoimansa huipulla olevaksi sävelrunoilijaksi. Musiikki
ulottuu Corelli- ja Purcell-tyylisestä barokista stravinskiaaniseen
neoklassismiin (Scene, nro 31) ja
prokofjevilaiseen rämäkkyyteen (Caliban-numerot 11 ja
13). Laajasta tyyliakselista huolimatta hän kykenee pitämään
musiikin koossa. Sibelius yhdistää karkeimman commedia
dell'arten (Stephanon ja Calibanin laulut, juomaveikkojen Kaanon
nro 16) ylevimpään tragediaan (Prospero-numerot) - aidossa
Shakespearen hengessä. Myrskyssään Sibelius
loi erään nerokkaimmista orkesteripartituureistaan.
Synopsis
Antonio on kaapannut Napolin kuninkaan Alonson avulla vallan veljeltään
Prosperolta, Milanon herttualta. Prospero on tyttärensä
Mirandan kanssa
asettunut asumaan autiolle saarelle, jonka asukkaat, ilmanhenki
Ariel ja hirviö Caliban, hän on taivuttanut taikavoimilla
alamaisikseen. Vuosien kuluttua saaren ohi on purjehtimassa laiva
matkustajinaan Antonio ja Alonso poikansa Ferdinandin, veljensä
Sebastianin sekä neuvosherransa Gonzalon kanssa. Tästä
alkavat näytelmän musiikkinumerot (1-34bis.):
Nro 1, Alkusoitto (myöhemmin 1. konserttisarjan 9.
numero = I/9: Myrsky).
Laiva uppoaa Prosperon nostattaman hirmumyrskyn avulla.
I näytös
Nro
2, Miranda vaipuu uneen (I/7b: Berceuse). Mirandan
järkytyttyä haaksirikosta Prospero kertoo menneisyydestään
ja vaivuttaa tyttärensä
uneen.
Nro 3, Ariel lentää paikalle. Prospero kutsuu
Arielin paikalle. (Ariel henkenä on sukupuoleton. Näyttämöllä
roolin esittää yleensä mies tai nuori poika, mutta
Sibelius on uskonut roolin naispuoliselle laulajalle.)
Nro 4, Tuulten kuoro (II/1: Tuulten kuoro). Ariel kertoo,
miten hän upotti laivan; musiikki kuvaa lempeitä tuulia
myrskyn jälkeen.
Nro 5, Ariel rientää pois. Prospero käskee
Arielin poistumaan ja muuttumaan vain hänelle näkyväksi
merenneidoksi.
Nro 6, Arielin 1. laulu johdannon ja kuoron kera (II/8:
Najadit). Prosperon ja Calibanin sanailun jälkeen Ariel palaa
näkymättömänä merenneitona soittaen ja
laulaen koirien ja kukkojen ääntelyn säestyksellä.
Nro 7, Arielin 2. laulu (I/8b: Arielin laulu). Ferdinand
istuu rannalla suremassa
otaksuessaan isänsä kuolleen, minkä Ariel vahvistaa
laulullaan.
II näytös
Nro
8, Välisoitto (II/4: Prospero). Musiikki maalaa
jalon Prosperon muotokuvan, minkä jälkeen siirrytään
pelastuneiden pariin.
Nro 9, Tammipuu [Ariel] soittaa huilua (I/1: Tammi).
Alonso suree luullessaan
poikansa kuolleen, ja muut kiroavat kohtaloansa jouduttuaan autiolle
saarelle; Ariel saapuu soittamaan huilua, jolloin osa seurueesta
nukahtaa.
Nro 10, Arielin 3. laulu. Muiden nukahdettua Antonio
ja Sebastian aikovat surmata Alonson ja Gonzalon, mutta Ariel
palaa estämään kaavailut.
Nro 11, Välisoitto [Caliban] (I/6: Scènen
keskijakso). Prosperon orjaksi ottaman hirviö Calibanin muotokuva.
Nro 12, Stephanon laulu. Caliban kohtaa laivalta
pelastuneen narrin Trinculon sekä juopon juo-manlaskijan
Stephanon, joka laulaa leili kädessä.
Nro 13, Calibanin laulu (I/3 Calibanin laulu). Kun
Caliban saa "taivaallista juomaa", hän luulee Stephanoa
jumalaksi ja pitää tätä uutena isäntänään.
III näytös
Nro
14,Välisoitto [Miranda] (II/7: Miranda). Näytös
alkaa välisoitolla, joka kuvaa Mirandan viehkeää
olemusta; Miranda ja Ferdinand ovat Prosperon avulla löytäneet
toisensa.
Nro 15 (I/2: Humoreski). Stephano, Trinculo ja Caliban
kinastelevat.
Nro 16, Kaanon (I/5: Kaanon). Kumppanukset suunnittelevat
Prosperon surmaamista, laulavat kaanonin ja marssivat pois Arielin
soiton ohjaamina.
Nro 17, Paholaistanssi (II/9: Tanssikohtaus). Antonio
ja Sebastian suunnittelevat taas Alonson murhaamista; espanja-laistanssi
kuvaa Antoniota.
Nro 18, Ariel harpyijana (I/1: Tammi, vain alkuakordit).
Paholaismaiset olennot kattavat pelastuneille pöydän,
mutta syömingit loppuvat, kun Ariel saapuu harpyijan hahmossa
ja pyyhkäisee siivillään pöydän tyhjäksi.
Nro 19, Tanssi II [Paholaiset tanssivat pois] (I/4: Elonkorjaajat,
loppujakso). Oudot olennot vievät pöydän pois ja
poistuvat tanssien.
Nro 20, Intermezzo (II/2: Intermezzo). Alonso katuu
tekojaan luullessaan poikansa kuolleen Prosperon kostamana; III
ja IV näytöksen väliin sijoittuva musiikki kuvaa
Alonson surua.
IV näytös
Nro
21, Ariel lentää paikalle = nro 3. Prospero tunnustaa
koetelleensa Ferdinandia, mutta luovuttaa nyt tälle Mirandan
ja kutsuu Arielin paikalle.
Nro 22, Arielin [4.] laulu (II/5: Laulu). Prosperon pyytämänä
Ariel loihtii nuorelle parille antiikin elonkorjuujuhlat jumalattareineen.
Nro 23, Sateenkaari (I/8a: Välisoitto). Sateenkaari
valaisee juhlia sateenkaaren jumalattaren Iriksen kunniaksi.
Nro 24, Iriksen melodraama. Iriksen lausuntaa säestää
valssirytmi.
Nro 25, Junon laulu. Ylijumalatar Juno toivottaa valssilaulussaan
nuorelle parille "rikkautta, rakkautta, pitkää
ikää, suopeutta, onnea ja kunniaa".
Nro 26, Najadien tanssi (II/3: Nymfien tanssi). Vedenneidot
tanssivat viehkeän menuetin.
Nro 27, Elonkorjaaja (I/4: Elonkorjaajat). Elonkorjaajat
yhtyvät tanssiin.
Nro 28, Ariel lentää paikalle (= nro 3). Prospero
muistaa Calibanin kavalan suunnitelman ja kutsuu jälleen
Arielin paikalle.
Nro 29, Ariel lentää pois (= nro 5). Prospero
määrää Arielin hakemaan koreita vaatteita
roistojen houkuttimiksi, ja Ariel rientää pois.
Nro 30, Ariel lentää paikalle. Ariel palaa välittömästi
täytettyään käskyn.
Nro 31, Koirat (I/6: Scéne). Caliban, Stephano ja
Trinculo aikovat surmata Prosperon, mutta ihastuvat hienoihin
hepeniin ja koettelevat niitä, kunnes
Prosperon usuttamat henget koirien hahmossa ajavat roistot pois.
V näytös
Nro
31bis, Alkusoitto (II/6: Laulu II). Johdannoksi kuullaan alkusoitto,
joka on musiikillisesti sama kuin vähän myöhempi
Arielin 5. laulu.
Nro 32 (I/7a: Intrada). Prospero taikurinpuvussaan antaa
Arielille määräyksen mennä vapauttamaan lumotun
seurueen; hänen päätöstään luopua
taikavoimista luonnehtii "mieletön sointi, jota seuraa
juhlava musiikki".
Nro 33, Arielin [5.] laulu (II/6: Laulu II). Prospero pukeutuu
jälleen Milanon herttuan asuun ja vapauttaa Arielin, mistä
tämä riemuitsee.
Nro 34, Cortège. Ylimykset ja hairahtuneet tulevat
Prosperon luokse, joka armahtaa kaikki; yleisen anteeksiannon,
iloisen jälleennäkemisen jälkeen
koko seurue kulkee juhlallisen poloneesin tahdissa Prosperon majalle.
Nro 34bis, Epilogi.
Sibelius
sävelsi vielä Helsingin-esitykseen 1927 majesteetillisen
alistuvan päätösnumeron Prosperon musiikin hengessä.