Jungfrun i tornet (Neito tornissa), yksinäytöksinen ooppera

Libretto Rafael Herzberg. Valmistui 1896; ensiesitys Helsingissä 7.11.1896 (Ida Flodin, "tenori" Engström, Emmy Achté, Abraham Ojanperä; Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Neito tornissa -ooppera tehtiin arpajaisiin libretisti Rafael Herzbergin kanssa syksyllä 1896. Kyseessä on vain noin 35 minuuttia kestävä yksinäytöksinen teos. Vain pari vuotta sitten Sibelius oli tehnyt tosissaan suurta oopperaa Veneen luominen. Nyt hän kirjoitti hyvin nopeasti ainoaksi oopperakseen jääneen pikkuteoksen. Emmy Achté on kirjoittanut valmisteluvaiheista:

"Voitko kuvitella, ettemme vielä ole saaneet finaalia Sibeliuksen oopperaan, enkä minä siis liioin siihen pikku palaan, missä tulen esiintymään, ja nyt on arpajaisiin aikaa enää 2 viikkoa ja 3 päivää. Musiikki on dramaattisesti vaikuttavaa ja jos meillä vain olisi aikaa, niin kyllä se hyvältä kuuluisi. Olen niin kauhean väsynyt, sillä on ollut päiviä, jolloin minulla on ollut 8 tuntia paitsi kaikkia juoksuja ja vaivaa. Minunhan täytyy yhtämittaa lähteä Sibeliuksen luo antamaan hänelle erittäin tarpeellinen muistutus siitä ettemme pysty arvaamaan hänen musiikkiaan, vaan on meidän saatava siihen nuotit. Tuo yhtämittainen hyppääminen hänen luonaan vie aikaa. Nyt minä en ehdi enää, sillä minun on alettava kirjoittaa kuorostemmoja Sibeliuksen oopperaan."

Kantaesitys oli kohtalainen menestys, mutta arvostelija Oskar Merikannolla oli myös varauksia. "On luonnollista, että ensimmäinen yritys ei aina ole paras, niinpä tässäkin", hän kommentoi. Merikanto huomautti oikeutetusti, että aihe ei ollut kovin suuri ja kiitollinen. Teksti oli Merikannon mielestä yksitoikkoinen ja antoi aihetta "liian wähään toimintaan". Sibeliuksen pitkät välisoitot katkoivat Merikannon mielestä toimintaa näyttämöllä.

Merikanto kehui kuitenkin oikeutetusti orkestroinnin väririkkautta, vaikka moittikin voudin äänen hukkuvan liian vahvan säestyksen alle. Itse esitys meni Merikannon mukaan "koko lailla sekavasti". Merikanto kuitenkin myönsi, että "suosionosoitukset oliwat mitä wilkkaimpia" ja "sekä esiintyjät että hra Sibelius tuliwat useammat kerrat huudetuiksi esille".

Esitys toistettiin säveltäjän hyväksi, joten pelkästä hyväntekeväisyydestä hän ei työtään tehnyt. Heti ensi-illan jälkeen teosta pyydettiin seuraavan kesän Mikkelin laulujuhlille, mutta säveltäjä kieltäytyi tästä ja muista esityspyynnöistä. Hän halusi uusia teostaan, mutta ilmeisesti hieman yksioikoinen libretto ei häntä siihen inspiroinut. "Neito saa pysyä tornissaan", säveltäjän kerrotaan sanoneen innokkaille kyselijöille. Sibelius johti kuitenkin oopperan alkusoiton vielä huhtikuussa 1900 konsertissaan Turussa.

Alkusoitto onkin oopperan parhaita osia. Se kehittyy elämäniloisesti ja vauhdikkaasti Karelia-musiikin tapaan, mutta loppupuolella kuullaan jo voudin inhaa musiikkia.

Oopperan juoni on äärimmäisen yksinkertainen. Ensimmäisessä kohtauksessa vouti näkee kauniin neidon kedolla kukkia poimimassa. Hän houkuttelee neitoa lemmenleikkeihin rikkauksillaan, ja kun tämä ei auta, hän ottaa neidon väkivalloin omakseen. Musiikki on kuumeista, mutta Kullervon väkivaltaiseen viettelykohtaukseen tätä vienommin sävyin koostettua kohtausta ei voi verrata.

Toinen kohtaus on sopraanon näytön paikka, jossa on Sibeliuksen orkesterilaulujen verevyyttä ja polveilevuutta. Neito valittaa kohtaloaan.

Kolmannessa kohtauksessa ulkopuolelta kuuluva kuoro kertoo yhteisön pettyneen neitoon, joka petti kunniansa ja uskonsa kullan kimalluksen vuoksi. Neito valittelee kohtaloaan lyhyissä välirepliikeissään.

Neljäs kohtaus esittelee tenorin, rakastajan, joka kaipaa kadonnutta neitoaan.

Viides kohtaus alkaa ekstaattisena duettona, kun rakastaja huomaa vangitun neidon tornissaan. Kiihkeiden selitysten jälkeen lemmenvalat vaihdetaan musiikin saavuttaessa eroottista hehkua.

Kuudennessa kohtauksessa vouti ja rakastaja riitelevät neidosta ja paljastavat miekkansa.

Seitsemännessa kohtauksessa linnanrouva keskeyttää taistelun ja kovin lyhyen selvityksen jälkeen pidättää voudin.

Kahdeksannessa kohtauksessa vapautettu neito ja rakastaja iloitsevat ja kiittävät linnanrouvaa. Kuoro yhtyy kiitoksiin.

Sibeliuksen musiikissa ei ole mitään vikaa: orkestraatio on taitavaa työtä, melodiat muistettavia ja dramaattista hehkuakin riittää. Neito tornissa palasikin ohjelmistoon 1981 Jussi Jalaksen johtaessa sen Yleisradiolle. Konserttiesityksiä ja levytyksiä on kuultu senkin jälkeen, mutta ohjaajat eivät ole olleet erityisen halukkaita tekemään ohutta juonta näyttämöllä.