Kamarimusiikkia
Hämeenlinnassa pianon kanssa
Perhetrio
Jean, Linda ja Christian Sibelius
Pianotrio
(G-duuri?)
Kahdelle viululle ja pianolle. 1. Andante - Allegro, 2. Adagio,
3. Vivace.
Valmistui 1883.
Menuetto
Kahdelle viululle ja pianolle. Valmistui 1883.
Pianotrio
a-molli
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro con brio, 2. Andante,
3. Menuetto.
Valmistui 1884.
Pianokvartetto
d-molli
Kahdelle viululle, sellolle ja pianolle. 1. Andante molto - Allegro
moderato, 2.
Adagio, 3. Menuetto, 4. Grave - Rondo (Vivacissimo). Valmistui
1884.
Piano
on mukana lähes kaikissa ennen Musiikkiopistoon kirjautumista
(syksy 1885) tehdyissä kamarimusiikkiteoksissa vähintään
kolmelle soittajalle. Sibeliuksen sisarukset olivat muodostaneet
noin 1881 alkaen trion, jossa Linda soitti pianoa, Christian selloa
ja Janne viulua. Äiti soitti lasten kanssa urkuharmonia.
"Soitimme yhdessä; Janne viulua, Kitti selloa, äiti
pianoa tai urkuharmonia. Janne sävelsi jo aika pienenä
pianolle ja viululle, ja minun piti heti säestää
suoraan kirjoitetuista nuoteista, mikä ei ollut helppoa",
Linda Sibelius on muistellut.
Vuonna
1882 soittokumppanien määrä kasvoi nopeasti. Kesän
alussa hän kirjoitti Pehr-sedälle soittavansa mm. Kayserin
etydejä ja duettoja Anna Tigerstedtin, kunnanlääkäri
Theodor Tigerstedtin tyttären kanssa. Syksyllä 1882
Sibelius liittyi jousikvartettiin, jossa ensimmäistä
viulua soitti Anna Tigestedt, alttoviulua Levander ja selloa apteekkari
Elfsberg. Ohjelmistossa oli esimerkiksi Haydnin kvartettoja.
Keväällä
1883 Sibelius kirjoitti alkaneensa lukea harmoniaoppia. Tämä
aiheutti suoranaisen mullistuksen, sillä uusine oppeineen
Sibelius käynnisti varsinaisen säveltäjäuransa.
Ensimmäinen maininta omasta sävellyksestä on kirjeessä
Kalalahdelta 25. elokuuta 1883. Sibelius kertoi säveltäneenä
trion ja tekevänsä toista. "Huonojahan ne ovat,
mutta sadepäivinä on hyvä olla jotain tekemistä",
hän kirjoitti. Säilynyt trio on ensimmäinen varmuudella
päivitettävissä oleva Jannen sävellys. Vuonna
2002 siitä valmisteltiin ensimmäistä levytystä,
joten tämäkin sävellajisuhteiltaan poukkoileva
harvinaisuus on pian kuulijoiden ulottuvilla entistä tehokkaammin.
20.
syyskuuta 1883 Sibelius hermoili kirjeessä Pehrille, koska
oli luvannut soittaa joulukuun alussa konventiossa. "Yritän
säveltää pianotrion, jotta voimme soittaa sedän
ja tädin kanssa jouluna", hän kirjoitti. Sibeliuksen
varhaisimmat teokset sävellettiin käyttömusiikiksi
perheelle. Esimerkiksi Erik Furuhjelm ja Erik Tawaststjerna ovat
tutkineet varhaisia luonnoksia yksityiskohtaisesti. Varhaisteoksissa
on nähty wieniläisklassismin vaikutusta.
Helmikuussa
1884 Janne sai käsiinsä Johann Christian Loben teoksen
Lehrbuch der musikalischen Composition, jota hän kutsui
kirjeessä Perh-sedälle nimellä Compositionslehre.
Jos Sibelius todella kahlasi teoksen läpi, hän sai ikäisekseen
poikkeukselliset tiedot musiikin teoriasta. Sibelius sävelsi
Loben oppien mukaan pian pianokvartettoa ja pianotrioa. Pianokvartetto
d-molli elokuulta 1884 tuo jo mieleen Mendelssohnin. Sen esityksistä
ei ole tietoa, ja niinpä Järvenpään Sibelius-viikoilla
syyskuussa 2002 kvarteton esitystä kutsuttiin kantaesitykseksi.
Kvartetossa oli Sibeliuksen mielestä sen verran ainesta,
että hän näytti sen finaalista fragmenttia Erik
Furuhjelmille, joka teki ensimmäisen Sibeliuksen elämää
ja työtä käsittelevän kirjan vuonna 1916.
Nämä
Sibeliuksen varhaiset teokset on nähtävä taustaansa
vasten: musiikki on hämmästyttävän hyvää
ottaen huomioon, että kyseessä on teinipoika, joka ei
ole saanut mitään koulutusta muutamia viulutunteja lukuun
ottamatta ja joka on opiskellut musiikin teoriaa omin päin
parista kirjasta.
Kamarimusiikkia opintovuosina pianon kanssa
Allegro
Viululle, sellolle ja pianolle. Valmistui 1886.
Pianotrio
a-molli, "Havträsk-trio"
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro maestoso, 2. Andantino,
3. Scherzo
(Vivace), 4. Rondo. Valmistui 1886.
Pianotrio
D-duuri, "Korppoo-trio"
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro moderato, 2. Fantasia,
3. Finale (Vivace). Valmistui 1887.
Scherzo
Viululle, sellolle ja pianolle nelikätisesti. Valmistui 1887.
Osa kadoksissa.
Kvartetto
Viululle, sellolle, harmonille ja pianolle. Valmistui 1887.
Andantino
Viululle, sellolle ja pianolle. Valmistui 1887-88.
Pianotrio
C-duuri, "Loviisa-trio"
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro, 2. Andante, 3. Lento
- Allegro con brio. Valmistui 1888.
Andante
- Allegro
Jousikvartetille ja pianolle. Valmistui 1888-89.
Pianokvintetto
g-molli
Jousikvartetille ja pianolle. 1. Grave - Allegro, 2. Intermezzo
(Moderato), 3.
Andante, 4. Scherzo (Vivacissimo), 5. Moderato - Vivace. Valmistui
1890.
Pianokvartetto
c-molli (myös: C-duuri)
Kahdelle viululle, sellolle ja pianolle. Valmistui 1891.
Jean
Sibelius sävelsi melkoisen määrän kamarimusiikkia
vuosinaan Helsingin Musiikkiopistossa. Osan siitä hän
piti piilossa opettajaltaan Martin Wegeliukselta, jonka tyylilliset
ihanteet eivät täysin vastanneet nuoren säveltäjän
ajatuksia. Nuori säveltäjä olikin vapautuneimmillaan
kesäisin, jolloin sävelsi hän sävelsi pianotrioja,
jotka saivat kesäpaikkojen mukaan lisänimet "Havträsk",
"Korppoo" ja "Loviisa". Näistä valoisa
ja ongelmaton Loviisa-trio on esitetyin, mutta Folke Gräsbeckin
levytysprojekti Bis-yhtiölle on tuomassa 2000-luvun alussa
myös Havträsk- ja Korppoo-triot yhä useamman kuuluville.
Sibelius
muisteli myöhemmin näiden vuosien tunnelmiaan:
"Aluksi
oli pelkkiä vastoinkäymisiä aina vuoteen 1886,
ja näin oli, vaikka minä jo 1881 [!] olin säveltänyt
pianotrion, joka oli aika hyvä niin nuoren tekemäksi.
Sitten minä tulin opistoon oppiakseni modernin tekniikan,
joka ei yhtään sovi minulle. Eihän siitä tietenkään
tullut mitään vaikka minulla niin sanoakseni oli menestystä
kun ei ollut ketään kilpailijaa. Vuosina 1886–1888
minä olin melkein ainoa, joka Suomessa sävelsi. Martin
Wegelius ei aluksi suinkaan ollut minulle suosiollinen",
Sibelius kertoi muutamia vuosia myöhemmin.
"Moderni
tekniikka" oli varmaankin Wagnerin ja Lisztin kromatiikkaa,
jota Wegelius piti arvossa. Näissä töissä
Sibelius tuo kuitenkin pikemminkin mieleen pohjoismaiset Griegin
ja Sindingin, venäläisen Tšaikovskin ja itävaltalaisen
Mendelssohnin. Tästä ilmeisesti ristiriita.
Musiikkiopiston
päätöstyöt Sibelius teki ilman pianoa (katso
alla), mutta Berliinin-opintovuonna 1889-1890 hän sai valmiiksi
laajan pianokvinteton g-molli. Herätteenä oli varmastikin
Christian Sindingin menestyksekkään pianokvinteton kantaesitys,
jonka Sibelius kuuli Leipzigissa tammikuussa 1890.
Adolf
Paul on kuvannut sävellystyötä värikkäästi:
"Hän
alkoi preludioida hiljaa, uneksivasti etsien. Vähitellen
epämääräiset tunnelmat hahmottuivat ytimekkään
musiikillisen ajatuksen vaiheille. Se otti johdon, kaikki kehittyi
elimellisesti; ja arvokkaana, yksinkertaisena ja tunnelmallisena
sointui hänen sormiensa alta esiin sävelruno hitain
rytmein tuoden luotettavasti ilmi sen käsittämättömän
tunne-elämän, joka hetkittäin lainehti läpi
hänen sielunsa – jättääkseen sen taas
unhoon.
Se valitti tukahduttavan tuskaisena säälimätöntä
painoa, – se tiivistyi vastustamattomaksi vapaudenkaipuuksi
ja kohosi tuskanhuudoksi tietoisena siitä, että vapautta
ei ollut. Sitten se häipyi jälleen mykäksi valitukseksi.
Ja sitten tulivat menneiden aikojen onnelliset muistot; unohdetut
iloiset soinnut saapuivat ilmavissa pizzicatoissa varpaillaan
hiipien (...)
Sibelius innoittui yhä enemmän. Sävelvyöryt
hyökyivät ylitseni yhä valtavampina. Vanha piano
kirjaimellisesti tärisi. Koskaan en ole kuullut hänen
fantisoivan niin kauniisti. Näin sain kuulla hänen klaveerikvintettonsa,
sen alkumuodon."
Kun
kvintetto oli valmis, Sibelius lähetti nuotit Helsinkiin.
Pianokvinteton ensimmäinen ja kolmas osa esitettiin Busonin
ja musiikkiopiston kvartetin konsertissa viides toukokuuta. Teos
sai hyvän vastaanoton. "Hurraa! Hurraa! Hurraa!"
Christian-veli kirjoitti huumaantuneena aplodeista. Wegelius oli
toista mieltä ja haukkui kvinteton pataluhaksi. Sibelius
itsekin kirjoitti jo ennen esitystä Werner Söderhjelmille,
että kvintetto oli "pelkkää roskaa".
11. lokakuuta Sibeliuksen pianokvintetto esitettiin Turussa. Kyseessä
oli kvinteton ensimmäinen esitys kokonaisuudessaan. Adolf
Paul soitti piano-osuuden. Tämän jälkeen pianokvintettoa
on esitetty varsin harvoin.
Teoksen
Sinding-vaikutteet ovat ehkä eniten piano-osuudessa. Berliinin-vuosi
toi musiikkiin myös enemmän kromatiikkaa ja demoniaa.
Nuori Sibelius tunsi nyt kaikki nuorten miesten paheet ja hänen
maailmantuskansa oli tyypillisen pateettista laatua. Jonkun Loviisa-trion
viaton lempeys on edelleen aistittavissa, ja oikeastaan entistä
rikkaampana. Kontrastit ovat suuremmat, ja viattomuuden tuoreuskin
korostuu entisestään.
Kvintetto
alkaa pianon kvinttitremololla ja jousten kromaattisilla epätoivonpurkauksilla.
On kuin Sibelius yrittäisi jo saada orkesterin tehoja kvintetosta,
siinä kuitenkin onnistumatta. Tyypillisesti sibeliaanista
on pääteeman kasvaminen esiin johdannosta. Viisiosainen
teos kestää yli puoli tuntia, ja siitä on löydettävissä
paljonkin ituja Sibeliuksen "suomalaiseen tyyliin" ja
sonaattimuodon kaavaa rikkovaan, mutta muodon periaatteen sisäistäneeseen
ajatteluun.
Wienin-opiskeluvuonna
Sibelius keskittyi orkesterisävellyksen opintoihinsa ja lauluihin.
Kamarimusiikkia edusti pianokvartetto c-molli (usein nimetty C-duuriksi).
Se on tervehdys kihlatulle Aino Järnfeltille, joka oli varsin
kyvykäs pianisti. Teos oli alkujaan pianokappale. Sibelius
teki siitä hieman myöhemmin pianokvartettoversion ja
lisäsi johdannon C-duurissa. Kvartetto sisältää
teeman ja muunnelmia, mikä on varsin harvinaista Sibeliuksen
tuotannossa. Tämä kehitys tulisi johtamaan esimerkiksi
viidennen sinfonian hitaassa osassa ratkaisuun, jossa muunnelmat
limittyvät ja metamorfoosi on jatkuvaa.
Kamarimusiikkiteokset
ilman pianoa
Opintovuodet
Jousikvartetto
Es-duuri
1. Allegro, 2. Andante molto, 3. Scherzo (Allegretto), 4. Vivace.
Valmistui 1885.
Molto
moderato - Scherzo (Allegretto)
Jousikvartetille. Valmistui 1885. Scherzosta sovitus pianolle
([E-duuri] ja [e-molli]) 1886.
Serenata
Kahdelle viululle ja sellolle. Valmistui 1887. Mahdollisesti liittyy
yhteen Menueton [ja] Allegron kanssa.
Menuetto
[ja] Allegro (myös: Allegro [ja] Menuetto)
Kahdelle viululle ja sellolle. Valmistui 1887. Mahdollisesti liittyy
yhteen Serenatan kanssa.
Alla
marcia
Jousikvartetille. Valmistui 1888.
Andantino
(C-duuri)
Jousikvartetille. Valmistui 1888.
Teema
ja muunnelmia cis-molli
Jousikvartetille. Valmistui 1888. Osa kadoksissa.
Teema
ja muunnelmia g-molli
Jousikvartetille. Valmistui 1888.
Allegretto
(D-duuri)
Jousikvartetille. Valmistui 1888.
Presto
Jousikvartetille. Valmistui 1888.
Allegro
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Andante
- Allegro molto
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Allegretto
(A-duuri)
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Adagio
(f-molli)
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Andante
molto sostenuto
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Moderato
- Allegro appassionato
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Più
lento
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.
Andantino
(A-duuri)
Viululle, alttoviululle ja sellolle. Valmistui 1889.
Fuga
för Martin W[egelius] (Fuuga Martin Wegeliukselle)
jousikvartetille. Valmistui 1889.
Jousikvartetto
a-molli
1. Andante - Allegro, 2. Adagio ma non tanto, 3. Vivace, 4. Allegro.
Valmistui 1889.
Sarja (myös: Trio) A-duuri
Viululle, alttoviululle ja sellolle. 1. Prélude (Vivace),
2. Andante con moto, 3. Menuetto, 4. Air (Andante sostenuto),
5. Gigue. Valmistui 1889. Osien 4 ja 5 viuluääni on
kadoksissa.
Op.
4 Jousikvartetto B-duuri
1. Allegro, 2. Andante sostenuto, 3. Presto, 4. Allegro. Valmistui
1890. (Ks.
myös orkesteriteos Presto [Scherzo].)
Adagio
(d-molli)
Jousikvartetille. Valmistui 1890.
Jean
Sibelius teki hyvin vähän kamarimusiikkia ilman pianoa
Hämeenlinnan-vuosinaan. Jousikvartetto Es-duuri on sävelletty
Hämeenlinnassa kesällä 1885, ja se summaa Sibeliuksen
osaamisen ennen Musiikkiopiston ja Martin Wegeliuksen antamaa
koulutusta. Kvartetto tuntuu kuvaavan nuoren Sibeliuksen elämäniloa
ylioppilastodistuksen saamisen johdosta. Nyt hänen ei tarvitsisi
enää lukea kokeisiin, hän voisi vain soittaa ja
keskittyä musiikkiin.
Ilmeisin
esikuva kvartetolle on Haydn, ja Sibeliuksella on samanlaista
pilkettä ja pojanmieltä kuin vanhalla mestarilla. Kvartetossa
on ituja myöhäisemmästä omaperäisestä
sävelnerosta ja romanttisemman tyylin vaikutuksesta.
Ensimmäisten
opintovuosien teoksista osa on säilynyt vain puutteellisina
versioina. Kiinnostavimpia ja omaperäisimpiä teoksista
ovat varmastikin viisiosaisen sarja viululle, alttoviululle ja
sellolle sekä jousikvartetto a-molli. Näillä töillä
Sibelius sinetöi asemansa suomalaisen musiikin suurimpana
toivona Musiikkiopistovuosiensa päätökseksi keväällä
1889.
Sarja
sai kantaesityksensä 13. huhtikuuta, ja Ferruccio Busoni
Musiikkiopiston opettajakunnassa innostui: "Heristimme korviamme,
kun tajusimme, että ilmoille oli tulossa jotain mikä
huimasti ylitti oppilastöiden tason."
Sarja
A-duurissa oli ajankohtaan nähden rohkea ja paikoin kirpeän
dissonoivasti soiva teos. Sarjasta on valitettavasti säilynyt
kokonaan vain kolme ensimmäistä osaa ja viidennen osan
konsepti.
Kantaesitys oli kohtalainen arvostelumenestys. Hufvudstadsbladetin
Bis antoi varaukselliset kehut ja kirjoitti, että "vielä
aivan nuoren säveltäjän työksi on Suite erittäin
huomattava". Suomenkielinen ykköslehti Uusi Suometar
totesi, että teos oikeuttaa "mitä rohkeimpiin toiveisiin".
Karl Flodin Nya Pressenissä kehui itsenäistä ja
nerokasta kontrapunktista käsittelyä, mutta moitti Sibeliusta
melodisen keksimiskyvyn "täydellisestä puutteesta".
Csillag kimpaantui asiasta ja kirjoitti kitkerän vastineen
oppilaansa puolesta. Flodin vastasi vastineen vastineella.
Sarjan
Prelude on osista kiinnostavin. Väriajattelu on nyt murtautumassa
esiin Sibeliuksen tuotannossa, ja tyyli on rohkeasti uudenlainen.
Sello tikkaa kvartti- ja kvinttikulkuja, alttoviulu tuo keskialueelle
impressionistista väreilyä ja viulu soittaa rohkeaa
melodiaa. Aikalaiset pitivät kuitenkin enemmän sarjan
sovinnaisemmista osista.
Musiikkiopiston
päätteeksi soitettiin jousikvarteton a-molli kantaesitys.
Sitä oli edeltänyt Fuuga Martin Wegeliukselle,
joka on nyttemmin osoittautunut kvarteton viimeisen osan esityöksi.
Ferruccio
Busonin tuki oli säveltäjälle tärkeää.
"Hän [Busoni] antoi ylistävän arvostelun A-duuri-jousisarjastani
ja odotti jännittyneenä a-molli-kvartettiani, viimeistä
musiikkiopistossa tekemääni sävellystä. Kun
olin saanut sen valmiiksi ja näytin hänelle partituurin,
istuutui hän heti flyygelin ääreen ja soitti koko
kvartetin, alusta loppuun, ilman että hänellä sitä
ennen oli ollut tilaisuutta katsahtaakaan nuotteihin. Ja miten
hän sen soitti!" Sibelius muisteli.
A-molli-kvartetto
sai kantaesityksensä 29. toukokuuta. Esitys oli nyt täydellinen
arvostelumenestys. "Illan kohokohta", ihasteli Uusi
Suometar. "Hän on yhdellä iskulla liittynyt niiden
ensi riviin, joille on uskottu suomalaisen luovan säveltaiteen
tulevaisuus", kirjoitti puolestaan Flodin Nya Pressenissä.
Robert Kajanus oli yleisön joukossa ja luopui saman tien
omista säveltäjähaaveistaan:
"Ihastuin
kuulemaani silloin niin, että oitis päätin: En
kirjoita ainuttakaan säveltä tämän jälkeen!
Mutta Wegelius katkaisi äänekkään päätökseni:
Älä hulluttele! Eihän hänkään oikein
ollut selvillä siitä, mitä Sibelius merkitsi, tai
oikeammin, mitä hän tulisi merkitsemään. ---
Annoin säveltämisen olla kymmenkunnan vuotta, mutta
sitten en kuitenkaan malttanut enää."
Wegelius ei ymmärtänyt täysin Sibeliuksen musiikkityyliä,
mutta ei hän sitä vastustanutkaan. Kevään
päästötodistukseen hän kirjoitti vain kymppejä
ja kymppi plussia. "Kamarimusiikille siinä mielessä
kun minä sitä violistina jousille viljelin hän
pianistina ja kuorosäveltäjänä oli jotakuinkin
vieras. Hänen oli tapana sanoa, että hän oppi opettaessaan
minua", Sibelius kommentoi myöhemmin.
Kvartetto
on Sibeliuksen opiskeluvuosien kypsimpiä teoksia, joskin
Beethovenin, Griegin ja Mendelssohnin vaikutus on selvästi
havaittavissa. Sibeliaanista ainesta ja viittauksia tuleviin mestariteoksiin
löytyy kuitenkin siinä määrin, että kvartetto
on Sibelius-faneille pakollista kuultavaa.
Jousikvartetto
B-duuri on kihlautumisen kesän 1890 satoa. Voi hyvinkin olla,
että klassishenkinen valoisuus liittyy nuorten lemmentunnelmiin.
Sibelius sävelsi sen loppuun Loviisassa ja se sai kantaesityksen
13. lokakuuta Helsingissä. Valoisuuden keskellä ensimmäisessä
osassa on myös tummempia sävyjä ja hurjaa kromatiikkaa.
Toisessa osassa "suomalainen sävy" ja kansanlaulun
vaikutus on jo murtautumassa esiin puolitoista vuotta ennen Kullervoa.
Osassa on yhteyksiä myös Rakastava-sarjaan vuodelta
1894. Scherzossa oli Ilmari Krohnin mielestä myöskin
"tosisuomalaista musiikkia", mutta finaalia on pidetty
tavanomaisempana, kenties kiiressä kyhättynä. Kvartetto
on kuitenkin ehjä kokonaisuus ja ainoa nuoruuden trioista,
kvartetoista ja kvintetoista, jolle Sibelius antoi myöhemmin
myös opusnumeron.
Adagio
d-mollissa on ilmeisesti musiikkia, jota Sibelius alun perin kaavaili
B-duuri-kvartettoonsa.
Voces
intimae ja Andante festivo
Op.
56 Jousikvartetto d-molli (Voces intimae)
1. Andante - Allegro molto moderato, 2. Vivace, 3. Adagio di molto,
4.
Allegretto (ma pesante), 5. Allegro. Valmistui 1909.
Andante
festivo jousikvartetille
Valmistui 1922. Ks. myös orkesteriteos Andante festivo.
On
käsittämätöntä, että nuoruudessaan
tusinoittain kamarimusiikkiteoksia tehnyt Sibelius unohti triot,
kvartetot ja kvintetot vuoden 1891 jälkeen lähes täysin
koko loppuiäkseen. Poikkeuksen hän teki vuonna 1909
säveltäessään jousikvarteton d-molli (Voces intimae). Se on Sibeliuksen kypsän kauden ainoa laaja teos
jousikvartetille. Kyseessä on myös yksi hänen mestariteoksistaan.
Sibelius
ryhtyi tekemään kvartettoa toden teolla joulukuussa
1908, saatuaan valmiiksi Öisen ratsastuksen ja auringonnousun.
Sävellystyö jatkui alkuvuodesta Lontoossa. 15. huhtikuuta
Voces intimae -kvartettonsa Lienaulle. "Siitä
tuli ihana. Ihan semmoinen joka saa hymyn huulille vieläpä
kuolinhetkenä. En sano muuta", Sibelius kirjoitti itsevarmasti
Ainolle.
Voces intimae kantaesitettiin musiikkiopiston konsertissa 25. huhtikuuta
melkein vuosi valmistumisensa jälkeen. "Säwellys
herätti wilkasta huomiota, ja se kuuluukin epäilemättä
nerokkaimpiin tuotteisiin alallansa. Se ei ole mikään
säwellys suurelle yleisölle, siksi omituinen ja tawallisuudesta
poikkeawa se on", Helsingin Sanomat kirjoitti
Kvartetto
alkaa d-mollissa viulun ja sellon vuoropuhelulla. Pian d-molli
saa doorisia sävyjä ja kirjoitustapaan tulee orkestraalista
painoa. On kuin Sibelius haluaisi sittenkin säveltäjää
jousiorkesterille pelkän kvartetin sijasta. Vivace A-duurissa
on myöskin väreiltään paikoin orkestraalinen
ja tunnelmaltaan aforistinen. Se oli Sibeliuksen vitsin mukaan
osa 1 1/2, koska säveltäjä on linkittänyt
sen saumattomasti ensimmäisen osan sivuteemaan. Tavallaan
rakenteellinen yhteys viittaa jo viidennen sinfonian ensiosan
ratkaisuun.
Hidas adagio on kvarteton kaunis ja koskettava keskus, ja juuri
tämän osan yhteyteen Sibelius kirjoitti myöhemmin
"Voces intimae!" -huudahduksen. Menuettimainen Allegretto
(ma pesante) kulkee mollissa, eikä siinä ole normaaliin
tapaan triotaitetta duurissa. Teemat ovat yhteydessä sekä
ensimmäiseen osaan että adagioon.
Viimeistä osaa Tawaststjerna on pitänyt kaavamaisena
ja kiireessä sävellettynä. Tunnelma on kuitenkin
niin kuumeinen, että se tempaa helposti mukaansa. Sisäiset
äänet muuttuvat kiihkeäksi haluksi kommunikoida.
Osassa on kiinnostavia muistumia a-molli-alkusoitosta 1902 ja
ehkä jopa Fuugasta Martin Wegeliukselle. Onko osa
kuin syöksy tyhjyyteen, jonka aikana elämä kulkee
filminä silmien editse? "Oi! Oi! Oi! Raunioitunut ihminen.
Mitä olen tehnyt, vain säveltänyt hyvin,"
säveltäjä runoili päiväkirjaan päivänä,
jolloin hän jätti kvarteton Lienaulle.
Sibelius
tuumi kvartettonsa luonnetta myöhemminkin. "Melodinen
aines on hyvä mutta soinnillinen voisi olla 'kevyempi' ja
miksi ei, 'enemmän kvartettia'", hän totesi. Samalla
säveltäjä katsoi yltäneensä uudelle tasolle.
"Luulen suorittaneeni kvartetolla kisällinäytteen."
Sibelius
jatkoi tyylillään eteenpäin, mutta samoihin aikoihin
tehdyt kvartettosuunnitelmat eivät toteutuneet. "Sisäisiä
ääniä" kuultiin kuitenkin myös neljännessä
sinfoniassa, jonka kamarimusiikillista materiaalia säveltäjä
on hyvinkin voinut luonnostella ensin jousikvartetille.
Andante
festivo
Aivan
joulun alla 1922 Walter Parviainen pyysi Sibeliukselta juhlakantaattia
Säynätsalon tehdaslaitosten 25-vuotisjuhliin. Sibelius
irrotti nopeasti luonnoksistaan muutaman sivun mittaisen pikkuteoksen
jousikvartetille. Teos voi pohjautua hyvinkin varhaisiin luonnoksiin,
jopa 1900-luvun alun suunnitelmaan Marjatta-oratorioksi.
Temaattinen
materiaali kiinnosti Sibeliusta niin paljon, että hän
muokkasi siitä vuonna 1924 myös erinomaisen pianokappaleen,
Kyläkirkon.
Alkuperäinen
kvartettiversio ei tyydyttänyt Sibeliusta. Voces intimaen
tapaan hän halusi jousistoon ehkä enemmän täyteläisyyttä
kuin mitä neljä soittajaa voisi tarjota. Vuonna 1929
säveltäjän veljentytär Riitta Sibelius meni
naimisiin, ja häissä soitettiin Andante festivo
kahden yhdistetyn jousikvartetin voimin. On mahdollista, että
säveltäjä tällöin myös muokkasi
teosta.
Vuonna
1939 Sibelius johti uuden versionsa teoksesta jousiorkesterille
ja timpanille. Tämä on ainoa soiva dokumentti Sibeliuksesta
kapellimestarina.
Katso
myös orkesteriteokset: Andante
festivo.
