Vuonna 1897 Sibelius teki lujasti töitä, mutta sai siitä suhteettoman vähän kiitosta. Alkuvuonna valmistui hyvä Promootiokantaatti, ja kesällä Italian-matkalla sekä Lohjalla ja Helsingissä valmistui Koskenlaskijan morsiamet baritonille ja orkesterille. Se sai kohtalaisen vastaanoton 1. marraskuuta 1897, mutta huomion varasti kuitenkin Lemminkäissarjan uusittu versio. Jälleen Merikanto kehui teosta ja yleisö oli suorastaan haltioitunut, mutta Karl Flodin tuomitsi Sibeliuksen tyylin kuuluisassa murskakritiikissään.

”Tällainen musiikki tuntuu ihan patologiselta ja jättää niin sekavia, piinallisia ja luonteeltaan epämääräisiä vaikutelmia, että niillä on hyvin vähän yhteistä sen esteettisen mielihyväntunteen kanssa, jota kaiken kaunotaiteen ja ennen muuta musiikin tulee herättää”, Flodin tykitti. ”Lemminkäis-kuvitukset masentaa minut, tekee minut onnettomaksi, rikkinäiseksi ja apaattiseksi. Onko musiikin tarkoitus herättää sellaisia tunnelmia?”

A. Federleyn pilapiirros Tuonelan joutsenen
säveltäjästä vuodelta 1898.

Sibeliuksen turhautumisen voi ymmärtää. Hänellä oli jo muutamia erittäin korkean kansainvälisen tason sävellyksiä, kuten Kullervo, Sadun ja Karelia-sarjan varhaisversiot sekä Lemminkäissarja. Orkesteriteoksia ei ollut edes kustannettu nuoteiksi eikä niitä tai säveltäjän muutakaan tuotantoa huomioitu ulkomailla. Lisäksi Flodinin repivä kritiikki haavoitti Sibeliusta. Hän kelpuutti erinomaisesta Lemminkäissarjastaan vain kaksi osaa, Tuonelan joutsenen ja Lemminkäisen kotiinpaluun. Hän taipui sarjan julkistamiseen kokonaisuudessaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Kaiken surkeuden keskellä säveltäjän äiti kuoli 29. joulukuuta. Häneltä jäi seuraamatta pojan upea nousu kansainväliselle huipulle vain joitakin vuosia myöhemmin.

Maria Sibelius, säveltäjän äiti

Jyrkkä käänne parempaan tapahtui nopeasti. Sibelius sai 3 000 markan vuotuisen taiteilija-apurahan, kymmeneksi vuodeksi. Sibelius arveli myöhemmin, että Kajanus junaili hänelle apurahan korvaukseksi yliopiston musiikkiopettajan paikan viemisestä. Apuraha oli noin puolet professorin palkasta. Ensimmäisenä kymmenvuotiskautena sen nykyarvo vastasi 9 000-11 000 euroa vuodessa. Kymmenvuotiskauden jälkeen apuraha muutettiin elinikäiseksi eläkkeeksi, mutta inflaatio alkoi nakertaa summaa. Apuraha ei ratkaissut talousongelmia, mutta Sibelius uskaltautui luopumaan vähitellen opetustehtävistä.

Tilanne helpottui entisestään, kun Sibelius sävelsi musiikin Adolf Paulin Kuningas Kristian II -näytelmään. Ensi-ilta oli 24. helmikuuta, ja näytelmämusiikissa oli Elegian ja Laulun ristilukista kaltaisia helposti mieleen jääviä helmiä. Musette oli niin tarttuva rallatus, että helsinkiläiset lauloivat sen säveliin sanoja ”Minä menen Kämppiin takaisin”. Musette otettiin hotelli Kämpin puhelinkeskuksen jonotusääneksi, kun ravintola avattiin uudelleen 1990-luvun lopulla.

Sibeliuksen vanha soittokaveri, Hufvudstadsbladetin kriitikkonimimerkki ”Bis” eli Karl Fredrik Wasenius otti neljä kappaletta näytelmämusiikista kustannettavakseen: ne olivat Elegia, Musette, Menuetti ja Ristilukin laulu. Hän teetti nuotit pianosovituksina Breitkopf & Härtelin kirjapainossa Leipzigissä. Ne myivät hyvin. Sibelius pystyi ensimmäistä kertaa kilpailemaan Oskar Merikannon kaltaisten kansansuosikkien kanssa Suomen kotien säveltäjän tittelistä.

Sibelius matkusti puolisonsa kanssa Berliiniin helmikuun lopussa, heti näytelmämusiikin ensi-illan jälkeen. Raskaana ollut Aino palasi pian takaisin, mutta Sibelius jatkoi oleskeluaan suurkaupungissa ja merkitsi muistiin käyttämiään alkoholimääriä. Aino oli varoitellut häntä liiasta juomisesta. "Janne, se voi olla, että olet juuri rajalla, että jos et nyt käänny, niin kehityt kummalliseksi ja kovin ikäväksi siinä suhteessa”, Aino kirjoitti.

Oleskelu Saksassa kannatti. Adolf Paul usutti Sibeliuksen mukaansa Leipzigiin tapaamaan saksalaisen suurkustantamon Breitkopf & Härtelin johtajaa Oskar von Hasea. Breitkopf & Härtel oli aikaisemmin painanut Waseniuksen laskuun Kuningas Kristian II –näyttämömusiikkia, ja nyt kustantamo päätti ostaa näyttämömusiikin oikeudet Saksassa. Sibeliuksella oli vihdoin yhteys kansainväliseen kustantajaan.

Sibelius muokkasi kesällä Lohjalla näytelmämusiikkiaan. Wasenius painatti myös kalliit orkesteripartituurit kustannuksia kauhistellen, ja Breitkopf & Härtel alkoi levittää niitä Saksassa. 

Elämä sujui: kolmas tytär Kirsti syntyi Helsingissä marraskuussa, ja joulukuussa Kuningas Kristian II -orkesterisarja menestyi Helsingissä. "Musiikki soi erinomaisesti ja tuntuu kuin tempot olisivat oikeat. Ensimmäistä kertaa olen saanut aikaan jotain valmista mielestäni", säveltäjä kirjoitti.

Sibelius sai Kuningas Kristian II –musiikilla hieman mainetta myös Suomen ulkopuolella. Jo helmikuussa 1899 näytelmä esitettiin Tukholmassa hyvällä menestyksellä, tosin musiikki kuultiin alimittaisen orkesterin esittämänä. Leipzigissa musiikkia kuultiin samassa kuussa Hans Winderstenin johdolla. Leipziger Anzeitung kutsui teosta ”tyhjänpäiväisyydeksi”, ja säveltäjää harmitti. Hän olisi halunnut esittäytyä kaupungissa sittenkin täysipainoisemmalla teoksella.

Sellainen olikin syntymässä: tammikuussa 1899 Sibelius muutti Keravalle pakoon pääkaupungin kiusauksia ja sävelsi ensimmäistä sinfoniaansa. Hänen isänmaalliset tunteensa heräsivät, kun Venäjän keisari Nikolai II antoi 15. helmikuuta 1899 "helmikuun manifestin", jolla yritettiin kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaa. Manifesti jätti yleisvaltakunnallisissa asioissa Suomen valtiopäiville vain neuvoa-antavan roolin.

Sibelius sävelsi rinnan sinfoniansa kanssa Ateenalaisten laulua, jonka sanoitus oli helppo ymmärtää julistukseksi Venäjän sortoa vastaan. Sinfonia ja Ateenalaisten laulu saivat kantaesityksensä Helsingissä 26. huhtikuuta. Laulu herätti yleisön innostuksen ja nosti Sibeliuksen kansallisen vastarinnan johtohahmojen joukkoon. Sinfonia puolestaan ihastutti kriitikoita Richard Faltinia ja Oskar Merikantoa myöten. Sibelius oli nostettu kiistelyn kohteesta kansallissankariksi.

Sibelius jatkoi protestisäveltäjänä. Lokakuuksi valmistui Jäänlähtö Oulujoesta lausujalle, kuorolle ja orkesterille. Topeliuksen teksti oli tehty aikanaan Aleksanteri II:n kunniaksi, joten kenraalikuvernööri Bobrikov ei voinut sensuroida teosta. Uudessa poliittisessa tilanteessa suomalaisilla ei ollut vaikeuksia tunnistaa teosta protestihenkiseksi.

Seuraava protestiteos kuultiin marraskuussa. Sibelius sävelsi musiikin Sanomalehdistön päivien kuvaelmiin. Musiikki oli erinomaista: Sibelius uusi ensin päätösnumeron, Suomi herää -kuvaelman erilliseksi numeroksi eli Finlandiaksi. Vuonna 1911 hän muokkasi vielä kuvaelmien parhaina pitämistään paloista Scènes historiques I - eli Historiallisia kuvia I –orkesterisarjan.

"Saa nyt nähdä mitä tämä uusi vuosisata tuopi mukanaan Suomelle ja suomalaisille", Sibelius kirjoitti uudenvuodenpäivänä puolisolleen. "Historian tuomio ainakaan ei lange meidän suomalaisten yli. Ja se seikka että asiamme on oikea antaa arvokkaisuutta ja tyyneyttä."