HAKU


 


Ainolan sali

 

Tampuurista katsottuna vastapäisen ikkunan edessä on harmaa sohva, joka on hankittu Kammiokadun asuntoon Helsingissä syksyllä 1939.

Näistä vasempaan on Jean Sibeliuksen 1909 suunnittelema jykevä nurkkahyllykkö täynnä Aino Sibeliuksen omistamia nuotteja.



Oikealla oleva Steinway-flyygeli on 50-vuotislahja, jonka hankintakustannuksiin otti osaa 144 musiikinystävää. Ulosottomies merkitsi sen ulosmitattavaksi pian juhlien jälkeen, mutta Ida Ekmanin keräyksen avulla toimenpiteeltä vältyttiin.
Tällä flyygelillä ovat soittaneet Sibeliuksen perheen kaikki jäsenet. Säveltäjä soitti sillä useimmin öisin koetellessaan sävellysaiheitaan. Wilhelm Kempff piti Sibeliuksille kotikonsertteja 1923, Kosti Vehanen soitti sitä Marian Andersonin laulaessa säveltäjälle 1933 ja säveltäjä itse soitti orkesteriosuuksia flyygelillään, kun Isaac Stern esitti Sibeliuksen viulukonserton Ainolassa 1951. Emil Gilels puolestaan soitti Sibeliukselle Šostakovitšin preludeja ja fuugia 1952. Flyygeli on edelleen kunnossa. Sen sointi on lyyrinen ja varsin kaunis.

Peili ja kattokruunut ovat Sibeliuksen merikapteeni-sedän Johan Matias Fredrikin jäämistöstä. Salin oikeassa nurkassa olevan antiikkikaapin peri Aino Sibelius 1896 isänsä, kenraali Aleksander Järnefeltin jäämistöstä.

Flyygelin takana on Oscar Parviaisen (1880-1938) suurikokoinen ja synkkä öljyvärityö Bönen till Gud. 
Hyllykkö Parviaisen taulun edessä alhaalla sisältää onnitteluadresseja, kuten säveltervehdykset Šostakovitšilta ja Prokofjevilta. Addresseja on myös koteloissa flyygelin päällä. Oikealla olevat verhot peittävät oven, joka johtaa alas parvekkeelle vievään ulkoportaikkoon.

Peilin alapuolella on pitkulainen valokuva Italian rannikosta Rapallosta Portofinoon. Sibeliukset viettivät yli kaksi kuukautta Rapallossa keväällä 1901, ja säveltäjä vaelsi valokuvassa näkyvää rantaa pitkin säveltäessään toista sinfoniaansa. Valkoinen ja kullattu empire-kalusto on teetätetty tähän tilaan, ja se on ollut salissa talon valmistumisesta saakka. Empire-kalusto on valmistettu Helsingissä Fabianinkadulla, Lindholmin anttiikkipuusepänliikkeessä. Lindholm kävi tekemässä pahviset mallisabluunat Turun linnassa. Kaluston veistämisen suoritti Karl-Evert Kavander (1881-1970), joka oli Lindholmin palveluksessa vuodet 1900-17. Työhön meni noin vuosi. Empire pöydällä on omistuksella varustettu Ruotsin kuningatar Victorian valokuva. Hän vieraili Suomessa 1925, ja Aino Sibelius kutsuttiin hänen seurueeseensa vierailun ajaksi. Istuinryhmän keskellä oleva uusrokokoopöytä on lahja 1923 kuolleen perheystävän Martha Tornellin kuolinpesästä. Pöydän alla olevan suuren villamaton Sibeliukset ostivat Pirtti Oy:stä 10. lokakuuta 1929 ja se maksoi 2 080 silloista markkaa (490 euroa). Ovesta vasemmalla on vihreäkaakelinen uuni, jonka Lars Sonck (1870-1956) suunnitteli.

> Ainolan salin taidetta